Keuruun keskustaajamaa ympäröi 11 elinvoimaista kylää, jotka tarjoavat monipuoliset palvelut asukkailleen. Kylillä yritystoiminta on laajaa ulottuen elintarvikkeiden jatkojalostuksesta, käsityöläisyydestä, erikoisviljelystä ja korkeatasoisesta teknologiasta perineiseen maatalouteen sekä tarjoten elämyksiä kaipaaville persoonallisia ruokailu- ja majoituskohteita. Kylät ovat asuinpaikkointa etätyötä tekeville ja keskustassa sekä lähikaupungeissa työskenteleville ihmisille. Kansalaisopiston toimintapiirit ja kyläläisten omat yhdistykset tarjoavat virkistystä ja aktiviteettejä. Asuinpaikkana kylät ovat turvallinen ja miellyttävä ympäristö -myös lapsille ja vanhuksille. Kylät kutsuvat mukaan elämäänsä monipuolisine harrastusmahdollisuuksineen, kauniin luonnon ja mukavien ihmisten joukkoon.
Keuruun Kylät! oli Keuruun kaupungin maatalousosaston hallinnoima hanke, jonka keskeisin tehtävä oli Keuruun haja-asutusalueen elinvoimaisuuden kehittäminen. Rahoitus saatiin Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR). Hanke oli kaksivuotinen.
Tärkeimpiä teemoja olivat: