Keuruun yhteiskoulun lukion kilpaurheilulinjan valintamenettely
Keuruun yhteiskouunlukion kilauhelulinjalle haetaan lukioon hakemisen yhteydessä, Keuruun lukioon haetaan yhteishaun kautta. Yhteishkulomakkeeseen liitetään alta löytyvä kilpsurheilulinjan hakulomake. Linjalle voivat siis hakea kaikki urheilijat lajiin katsomatta.
Keuruun yhteiskoulun kilpaurheilulinjalle valitaan lukuvuodeksi 2012-2013 noin 13-18 opiskelijaa. Lukuvuonna 2012-2013 linjalla saavat hakea myös jo Keuruun tai muuta lukiota käyvät opiskelijat, koska tämä on ensimmäinen vuosi kilpaurheilulinjan toiminnassa. Linjalle voivat hakea kaikki tavoitteellista kilpaurheilua harrastavat nuoret lajiin katsomatta. Valintamenettely muistuttaa Suomen Olympiakomitean määrittämiä urheilulukioiden opiskelijavalintojen kriteerejä, mutta hieman kuitenkin poikkeaa niistä, koska kyseessä on kilpaurheilulinja (eikä varsinainen urheilulukio).
Valintapisteet lasketaan seuraavasti:
-Pitää tulla valituksi Keuruun yhteiskoulun lukioon
-Peruskoulun päättötodistuksen liikunnan numero enintään 10 pistettä
-Urheilumenestyksestä annetut pisteet 0-6 p (pitää saada vähintään yksi piste)
-Lukion antamat pisteet 0-4 p
Edellä mainituista osioista lasketaan yhteen hakijan saamat valintapisteet (enintään siis 20 p), lukioon tulee siis tämän lisäksi päästä.
Seuraavasta osiosta selviää tarkat kriteerit em. pisteytyksiin.
Urheilumenestyksen periaatteet (0 - 6 pistettä):
• 5,1 - 6: lajin huippulahjakkuus (lähellä ikäluokan kansainvälistä tasoa, joukkuelajeissa johtava pelaaja/urheilija maajoukkueessa)
• 4,1 - 5,0: ikäluokan maajoukkueurheilija tai ehdokas (joukkuelajit), SM-mitalitaso (yksilölajit)
• 2,1 - 4,0: SM 15 parhaan joukossa (yksilölajit), alue- tai piirijoukkuetaso (joukkuelajit)
• 1,0 - 2,0: seuratason aktiivi, paikallista menestystä, pelaajana paikallisessa edustusjoukkueessa
Keuruun yhteiskoulun lukion antamien pisteiden periaate (0 - 4 pistettä):
lukion antamien pisteiden lähtökohtana on tukea pisteytystä parhaiden urheilijoiden sisäänpääsyn varmistamiseksi. Tässä pisteytyksessä huomioidaan mm. seuraavia seikkoja (ei tärkeysjärjestyksessä):
• lajien kaksijako: lukion painopistelajit, muut lajit
• lajin harjoitteluolosuhteet Keuruulla
• hakijan urheilullinen potentiaali, motivaatio ja monipuolisuus
• muut mahdolliset seikat