Tiedotteet ja uutiset

Matkailun tulo-ja työllisyysvaikutukset Keuruun seutukunnalla - Keuruun matkailutulo 10 M€

Keski-Suomen liitto toteutti Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tutkimuksen matkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksista Keski-Suomessa yhteistyössä Keuruun, Jyväskylän ja Äänekosken seudun kanssa. Keurusseudun osalta tutkimuksen tilaaja oli Keuruun matkailutoimi. Tutkimustulokset perustuvat pitkälti vuoden 2015 tilastotietoihin majoitus- ja palvelualoilta.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy on matkailututkimuksiin erikoistunut tutkimusyritys, joka mm. haastattelee vuosittain yli 20 000 Suomessa vierailevaa matkailijaa.

Tutkimuksen tuloksiin voi tutustua tarkemmin tästä linkistä.

 MG 0117Tutkimuksen perusteella voidaan kertoa, että matkailijat jättivät vuonna 2015 Keuruun seutukunnalle kaikkiaan noin 8,8 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa eli tämä on seutukunnan välitön matkailutulo. Keuruun tulon osuus tästä on noin 8,2 miljoonaa euroa ja Multian noin 600 000 euroa. Työllisyysvaikutus oli Keuruulla noin 50 henkilötyövuotta ja Multialla 5 vuotta. Huomattavaa on, että matkailun työllistämiä ihmisiä on huomattavasti enemmän, koska henkilötyövuodet kuvaavat kokoaikaisia, ympärivuotisia työsuhteita. Matkailu on kovin kausiluonteista ja on tyypillistä, että kesäsesongin aikana matkailutyöllisyys kasvaa huomattavasti. Tällä matkailutyöllisyydellä välitöntä palkkatuloa kertyi n. 1,7 milj. euroa, josta tuli Keuruulle 220 000€ verotuloja ja Multialle 20 000€. Suurimmat hyötyjät näistä tuloista ovat majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä vähittäiskauppa.

Matkailun välittömien tulo- ja työllisyysvaikutusten lisäksi matkailu tuottaa välillisiä vaikutuksia. Näitä tuotetaan, kun yritykset tekevät puolestaan hankintoja alueella muilta yrityksiltä. Lisäksi matkailun ansiosta työllistyneet käyttävät työskentelyalueellaan rahaa, jolloin puhutaan johdetuista vaikutuksista. Kaikissa vaikutuslajeissa syntyy matkailutuloa, työpaikkoja sekä näistä työpaikoista palkkatuloja ja veroja.

Kun nämä välilliset vaikutukset ynnätään, saadaan Keuruun seutukunnan kokonaismatkailutuloksi yhteensä 10,5-11,4 miljoonaa euroa. Kokonaistyöllisyysvaikutukset 60-63 henkilötyövuotta. Matkailun kerrannaisvaikutukset jakaantuvat useille toimialoille. Suurimmat hyötyjät näistä ovat mm. tukku- ja vähittäiskauppa, elintarviketuotanto/maatalous, huoltamot ja korjaamot sekä sähkö- ja vesihuolto.

Markkinat pystyKeuruulla on tehty matkailutulotutkimus viimeksi 1990 –luvulla. Matkailuelinkeinon osalta on hankalaa todentaa sen hyödyt paikkakunnalle, minkä vuoksi halusin tilata tämän tutkimuksen. Sen lisäksi, että saamme näin näppituntumaa Keurusseudun matkailuelinkeinon tuloksista, saamme tilastotietoa käytettäväksi mm. matkailun rahoitushakemuksiin.

Näihin tuloksiin perehdyttäessä voidaan hyvin olettaa, että kun otetaan huomioon Hotelli Keurusselän toiminnan myönteinen vaikutus vuoden 2015 puolivälistä lähtien majoitustilastoihin ja matkailun työpaikkojen määrän kasvu, on matkailutulo Keuruulla tällä hetkellä suurempi. Uusi tutkimus kannattaa tilata parin vuoden päästä, jolloin näemme matkailun kehityksen verrattuna tähän ajankohtaan.

Tutkimuksesta selviää myös se, että viihtyminen Keurusseudulla on pääosin lomamatkailua. Matkan kesto seudulla on keskimääräistä suurempi eli 2,27 vuorokautta, kun koko maan arvo on 1,84 vrk. Keuruulla matkailua kasvattavat myös mökkiläiset, joita paikkakunnan ulkopuolella olevia omistajia on Keuruulla 935 mökillä ja Multialla 214 mökillä. Kaikkiaan seutukunnalla vuonna 2015 mökkejä oli 2 586 kpl.

Teksti: Leena Jaatinen, puh. 040 510 6699 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.