KAHDENTOISTA KIRKKOHERRAN AIKA
-Elämää Keuruun vanhassa pappilassa22.10 – 20.11.2005
Kulttuurihistoriallisessa näyttelyssä sukelletaan pappilan historiaan valokuvien, tapettien ja esineistön kautta.
KEURUUN PAPPILAN KESÄVIERAAT 1880-luvulla
AXEL GALLÉN KEURUUN PAPPILAN VIERAANA
12 KIRKKOHERRAA:
ERLAND ROSENBACK (kirkkoherrana 1806-1821)ADOLF SAMUEL FRIDÉN (1822-24)
ESAIAS WEGELIUS (1825–1829)
ERMAN HELLÉN (1830–1836)
KARL GABRIEL CALAMNIUS (1839–1849)
LARS REINHOLD MALMSTEN (1849–1866)
FRANS HENRIK BERGROTH (1867–1881)
JOHAN WARÉN (1882–1883)
HERMAN PIHLMAN (1886–1906)
ALBERT FERDINAND LEIKOLA (1907–1933)
LAURI JOHANNES KALLIALA (1935–1958)
JAAKKO OLAVI RIPATTI (1958–1970)
TIEDOTE
Keuruun kirkkoherrojen elämäntarinat kietoutuvat seudun historiaan. Pappilan väki erosi säätynsä ja ammattinsa vuoksi tavallisesta kansasta ja oli siksi tarkkailun ja kiinnostuksen kohteena 1800-luvulla kirkkoherrat olivat seurakunnassa tärkeitä päättäjiä, jotka elävät yhä keuruulaisissa tarinoissa ja muistoissa. Tuttuja ovat tarinat kirkkoherra Pihlmanista ja radanrakentajista tai kirkkoherra Rosenbackin yrityksistä opettaa keuruulaiset syömään silakoita tuttujen muikkujen sijaan.
Keuruun vanhaa pappilaa alettiin rakentaa vuonna 1809 edellisen pappilan tuhouduttua tulipalossa. Rakennus valmistui kirkkoherra Rosenbackin aikana neljässä vuodessa. Rakennusta on laajennettu kolme kertaa, kolmen eri kirkkoherran aikana. Ensimmäinen laajennus tehtiin rovasti Bergrothin aikana 1870-luvulla. Järven puoleinen kuisti rakennettiin 1890-luvulla Herman Pihlmannin ollessa kirkkoherrana. Rovasti Leikolan aikana 1920-luvulla rakennettiin arkistosiipi. Pappila oli kirkkoherran koti ja työtila, jossa toimitettiin myös kaste- ja vihkitilaisuuksia.
Pappilan historia on myös kiinteä osa Keuruun kulttuurielämää. 1880-luvulla pappilan kesävieraina nähtiin tunnettuja taide- ja kulttuuripersoonia, kuten Axel Gallén ystävänsä Louis Sparren kanssa. Vuoden 1889 Keuruun kesäjuhlat houkuttelivat paikkakunnalle joukon taiteilijoita ja kulttuuripersoonia. Gallén, Sparre ja Eero Järnefelt osallistuivat juhlissa esitetyn näytelmän kulissien valmistukseen, Juhani Aho piti juhlapuheen. Juhlissa virinneissä keskusteluissa lausuttiin Päivälehden (myöh. HS) syntysanat.
Näyttelyssä on esillä kauan rakennuksen kätköissä olleita esineitä ja tapetteja, joita löytyi paljon vuosien 2004–2005 peruskorjauksen aikaan. Tapettien väriloistosta välittyy eri aikakausien sisustustyylit ja säätyläiskodin ilmapiiri. Vanhimmat tapetit ovat 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä. Pappilan elämään ja tunnelmaan matkataan valokuvien kautta. Virallisissa potreteissa istutaan vakavana salin sohvalla, vapaa-ajan kuvissa istutaan niityllä kukkaseppeleet hiuksilla tai nautitaan aamukahveja pappilan kuistilla.
ylösKEURUUN PAPPILAN KESÄVIERAAT 1880-LUVULLA
Suomen taiteessa eli 1880-luvulla kansallinen idealismi, jonka mukaan alkuperäinen kansanrunoudessa esiintyvä suomalaisuus löytyy sisämaasta. Keuruultakin etsittiin koskemattomia erämaita, suomalaista ”rotutyyppiä” sekä puhtaana pidettyä suomenkieltä. Erityisesti kesä 1889 kokosi Keuruulle joukon nuorsuomalaisia, Suomen puolesta puhuvia tulevia kulttuurivaikuttajia
WARÉNIN VELJEKSET
Hannes Jukonen muistelee Aamulehdessä vuonna 1937 (Akseli Gallen-Kallela Keuruulla, Aamulehti 17.10.1937), kuinka pappilaan saapui kesäisin ”suuri joukko nuoria, kirjallisuudessamme merkittäviä henkilöitä vieraiksi, samoin myöskin taidetta harrastavia viettääkseen loma-aikaansa Keski-Suomen kauniilla järviseudulla.”
Yhtenä syynä kulttuurivieraiden tuloon voidaan pitää rovasti Warénin suurilukuisen perheen veljeksiä, erityisesti tohtori Elieliä ja maisteri Akselia, jotka olivat aktiivisesti mukana kirjallisissa ja taiteellisissa harrastuksissa. Warénit kävivät koulua Kuopion lyseossa ja tutustuivat siellä Brofeldteihin, mm. Juhani Aho (syntyjään Johannes Brofeldt) oli yhden Warénin veljeksistä luokkatoveri. Brofeldtit ja monet muut kirjallisuuden ja taiteen tekijät tulivat useana kesänä lomanviettoon Keuruun pappilaan.
KEURUUN KESÄ 1889
Axel Gallén (vuodesta 1907 Akseli Gallen-Kallela) vietti pari viikkoa Keuruun pappilassa ystävänsä taiteilija Louis Sparren kanssa vuonna 1889. Samana kesänä Järnefeltien perhe oli vuokrannut käyttöönsä Kolhosta Malmin huvilan, joka toimi pappilan ohella kesävieraiden majapaikkana. Tunnettujen kesävieraiden ansiosta seuraelämä oli hyvin vilkasta, ja kesästä 1889 onkin yleisesti käytetty nimeä Keuruun kulttuurikesä.
Eliel Warén ajoi kunnallisen sairaalan perustamista Keuruulle. Rahan keruuta varten järjestettiin kesällä 1889 juhlat ja arpajaiset. Keuruun kesäjuhlista muodostui monella tavalla merkittävä tapaus niin Keuruun kuin koko Suomenkin kulttuurielämälle. Juhlissa esitettiin Kiljanderin näytelmä, jonka kulissit olivat Järnefeltin, Gallénin ja Sparren käsialaa. Miespääosassa näytteli Arvid Järnefelt ja naisosissa mm. Aino Järnefelt (tuleva Aino Sibelius) sekä Saimi Swan. Juhlapuheen piti Juhani Aho. Paikalla nähtiin myös runoilija J.H. Erkko, lehtimies Eero Erkko ja naisasianainen Aleksandra Gripenberg.
Romantiikkaakin Keuruun kesässä oli: Jean Sibeliuksen kerrotaan tulleen Keuruulle tapaamaan ihastustaan Aino Järnefeltiä, Eero Järnefelt puolestaan oli salakihloissa näyttelijätär Saimi Swanin kanssa. Juhlissa virinneissä keskusteluissa lausuttiin Päivälehden (myöh. HS) syntysanat. Vapaamielisiä ajatuksia ajamaan perustettu Päivälehti ilmestyi vuoden 1890 alusta. Lehden päätoimittajaksi tuli Eero Erkko.
ylösAXEL GALLÉN KEURUUN PAPPILAN VIERAANA
Axel Gallén (1865–1931, vuodesta 1907 Akseli Gallen-Kallela) saapui ensimmäi-sen kerran Keuruulle elokuussa 1884. Hän oleskeli ja työskenteli pappilassa ja Hoskarin majatalossa. Keuruun kirkonkylässä Gallé tutustui pappilan väkeen ja joi-hinkin paikkakunnan merkkihenkilöihin. Hän maalasi paljon ulkona, syyskesän ai-kana valmistui mm. Sisäkuva Keuruun pappilasta. Oleskelunsa aikana Gallén kuuli paikallisilta monista luonnonkauniista nähtävyyksistä Keuruulla, mm. Jamajärvestä (nykyisin Huhkojärvi), joka sijaitsee 18km kirkonkylältä.
Keuruulta Gallén matkusti Pariisiin aloittaakseen ulkomaiset taideopintonsa. Vuon-na 1886 Gallén tapasi Pariisissa mänttäläisen G.A. Serlachiuksen, joka kehotti hän-tä tulemaan Keuruulle. Saman vuoden joulukuussa Gallén saapuikin Keuruun kir-konkylään. Tällä kertaa Gallén asettui asumaan Jamajärven rannalla sijainneeseen Ekolan torppaan. Nuori Gallén oli monien muiden suomalaistaiteilijoiden tavoin haaveillut Sisä-Suomen erämaista ja alkuperäisestä suomalaisuudesta. Jamajär-ven maisemat eivät tuottaneet pettymystä, talven valossa kimaltelevat metsät olivat Gallénin mukaan ”kuin jalokivikauppa Pariisissa”.
Vuonna 1889 Gallén matkusti kolmannen kerran Keuruulle, tällä kertaa taiteilijays-tävänsä Louis Sparren kanssa. Kaksikko asui Ekolan torpassa ja vietti aikaa työs-kennellen, metsästäen ja kalastaen. He joutuivat kuitenkin lähtemään Ekolan tor-pasta aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Sparren kukkarosta katosi Ekolassa rahaa. Syylliseksi osoittautui Ekolan torpan 25-vuotias Sakari. Tapahtuman jälkeen taiteili-jatoverukset siirtyivät Jamajärveltä Keuruun kirkonkylälle, missä kirkkoherra Her-man Pihlman tarjoutui ottamaan heidät pappilaan asumaan.
Gallén ja Sparre viettivät joitakin viikkoja Keuruun vanhassa pappilassa, missä he viimeistelivät keskeneräisiä töitään. Syksyllä Gallén ikuisti ihailemansa Keuruun vanhan kirkon. Maalauksessa näkyy myös Lapinsalmen sillan kaide, johon nojaa nuori tyttö. Pappilassa asuessaan Gallén piirsi muotokuvan Pihlmanista. Muistitie-don mukaan kuva tehtiin”tulisella kiireellä kuin kuumeessa, vaikka aikaa olisi ollut viljalti käytettävissä”. Gallén omisti kuvan tuttavallisesti ”setä Pihlmanille”. Kerro-taan, että Gallénia ja Sparrea, ”hyväkasvuisia, renttumaisia maantiekulkureita” ei kylällä pidetty herrasväkeen kuuluvina.
ylösERLAND ROSENBACK 1806-1821
Erland Rosenback (6.9.1766 – 3.2.1842) oli porilaisen kauppiaan poika. Keu-ruun kirkkoherraksi hänet valittiin kirkkoherran vaalissa 1806. Edellinen kirk-koherra Aleksander Ramstadius oli kuollut vuotta aiemmin. Turun ruotsalaisen tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen, filosofian maisteri Erland Rosenback valittiin niin yksimielisesti, ”ettei yksikään silloin toisin ajatellut". Rosenback astui virkaansa toukokuussa 1807.
Kirkkoherra oli leski, sillä vaimo, ravintoloitsijan tytär Margaretha Cavén, oli kuollut vuonna 1803 vain 27-vuotiaana. Avioliitosta oli poika Evald Erland. Kirkkoherran mukana Keuruulle tuli myös hänen äitinsä, joka ainakin aluksi hoiti pappilan taloutta. Rosenback asettui silloiseen pappilaan, johon kuului sali, kolme kamaria ja keittiö. Rosenback tottui pian asumaan kaukaisessa Keuruun seurakunnassa ja hänestä tuli pidetty kirkkoherra. Keuruulaisten muistikuvien mukaan Rosenback oli suuri, lihavahko ja kiharatukkainen.
Rosenbackin aika oli Suomen sodan (1908–1809) kauhujen värittämää. Ve-näläisten miehityksen aikana Riitalahdella sattui kahakka, jossa savolaiset jääkärit kapteeni Collianderin johdolla ryöstivät venäläisen kuormaston. Tästä venäläiset epäilivät keuruulaisia ja kirkkoherra Rosenbackia. Kostoksi venä-läiset hävittivät Keuruuta; polttivat taloja ja vangitsivat isäntiä. Kirkkoherra si-dottiin kärrynaisaan ja raahattiin Jyväskylään ja edelleen Jämsään. Hän pääsi lopulta palaamaan Keuruulle, mutta tapahtumat vaikuttivat häneen siten, että hän "sairastui kovasti ja myös joksikinaikaa tuli mielipuoleksi." Silloin hänen kerrottiin saarnanneen pappilan portailta olemattomalle kuulijakunnalle.
Rosenbackin koettelemukset eivät olleet vielä ohi, sillä 19.8.1809 pappila pi-harakennuksineen paloi maan tasalle. Rosenback oli sitkeä mies, joten hän rakensi uuden entistä ehomman pappilan. Vuonna 1818 hän meni uusiin naimisiin Katarina Sofia Ingbergin kanssa. Keuruulaisten joutuivat luopumaan "Turun tuusapäästä" kun Rosenback valittiin Taivassalon kirkkoherraksi vuonna 1821.
ylösADOLF SAMUEL FRIDÉN 1822-1824
Adolf Samuel Fridén (1787 – 1824) oli porvarin poika Porista. Hän pääsi yli-oppilaaksi 1803 ja hänet vihittiin papiksi Turussa 1810. Keuruulle hän tuli kirk-koherraksi Turusta vuonna 1822. Mukana tuli vaimo Karolina Otteliana Renata von Knorring, joka oli kapteenin ja vapaaherrattaren tytär. Pariskun-nalla oli yksi tytär, Charlotta Lovisa Henriette Fridén.
Fridénin tullessa pappilaan alettiin Keuruulla keskustella uuden pappilan ra-kentamisesta, sillä vanha oli huonokuntoinen jo kymmenen vuotta valmistu-misensa jälkeen. Alustavasti jopa päätettiin että purettaisiin pappila vuonna 1825 ja sen jälkeen tulisi tehdä uusi parempi perustus ja uusi pappila.
Kirkkoherra Fridén kuoli 1.9.1824 ja pappilan korjauksen aloittaminen siirtyi. Fridénin puoliso jäi Keuruulle ja kuoli Keuruulla vuonna 1826. Tarina ei kerro, minne viisitoistavuotias Charlotta joutui molempien vanhempien kuoltua, mut-ta hänestä tuli aikanaan Kemin kirkkoherran puoliso.
Kirkkoherra Fridénin aika Keuruun kirkkoherrana ja pappilassa oli niin lyhyt, ettei siitä ole jäänyt juuri muistikuvia. Parhaiten kirkkoherra Fridénin aikaa ja pappilaelämää tuovat esille perukirjat. Pappilan kalustus oli varsin runsas ja ylellinen. Pappilassa oli muun muassa kaksi lasiovista kirjakaappia, kuusitois-ta siniseksi maalattua salin tuolia, teepöytä, keinutuoli, seitsemän sänkyä ja viisitoista kultakehyksistä taulua.
ylösESAIAS WEGELIUS 1825–1829
Kirkkoherra Esaias Wegelius syntyi Eurassa vuonna 1783. Hänen isänsä oli Euran pitäjänapulainen Johannes Wegelius. Wegeliuksen suku oli perinteikäs pappissuku. Esaias kävi koulua Porissa ja vihittiin papiksi Turussa. Ennen Keuruun kirkkoherran virkaa hän toimi armovuoden saarnaajana Keuruulla ja välisaarnaajana Multialla vuosina 1817–1827.
Kirkkoherra Wegeliuksen puoliso oli Multialta kotoisin oleva Maria Kristina Smulter. Parilla oli yksi ainoa poika August Esaias, josta kerrotaan, että hän oli raajarikko. Keuruu oli kirkkoherra Wegeliuksen aikana paikkakuntana vaa-timaton, mutta laaja. Kirkon tehtävät kansan sivistyksessä ja opetuksessa oli-vat vielä moninaisia. Keuruulle oli tarpeen teetättää vielä vuonna 1827 uusi jalkapuu. Siihen pantiin jumalanpalveluksista poisjääneet tai myöhästyneet, sekä ne, jotka eivät oppineet kristinopin pääkappaleita. Jalkapuuhun joutui myös, jos veti kirkossa sormikoukkua tai tappeli.
Jalkapuuhun saattoi joutua myös heikosta sisä- tai ulkolukutaidosta. Vuonna 1825 Keuruun rovastintarkastuksessa todettiin, ettei sisälukutaito ollut seudul-la hyvä ja se esti kristinuskon syvällistä tuntemista. Kinkerit, lukukinkerit tai lukuset ovat olleet alun perin kirkon pitämiä kristinopin kuulustelutilaisuuksia. Vanhempien, isäntien, palkollisten ja muun työväen sekä lukuiässä olevien lasten tuli kokoontua lukupiireittäin. Ennen oppivelvollisuuden voimaan tuloa lukukinkereillä oli tärkeä kansansivistyksellinen vaikutus.
Kirkkoherra Wegelius kuoli Keuruulla vuonna 1829. Hänestä on hyvin vähän jälkiä pappilassa, eikä hänen kohtaamisistaan keuruulaisten kanssa ole jää-nyt elämään tarinoita. Perukirjojen mukaan pappilan sisustus oli Wegeliuksen aikana runsas. Siihen kuului muun muassa 36 erilaista tuolia, pehmustettu kanapee-sohva, kultakehyksinen peili ja verhoja.
ylösHERMAN HELLÉN 1830–1836
Herman Hellén (1794–1871) oli Teiskon lukkarin Henrik Hellénin poika. Hän toimi Keuruun kirkkoherrana 1830 – 1836. Hellén lähti Keuruulta kirkkoher-raksi ensin Tyrväälle ja sieltä Ulvilaan, jossa hän kuoli 1871. Hellén oli Suo-men huomattavimpia pappeja ja hänestä tuli jumaluusopin tohtori 1864. Hellénin perheeseen kuuluivat vaimo Margareta Sophia Lacklen sekä kolme poikaa, Carl Adolph, Herman Henrik ja Paul Johan.
Kirkkoherra Hellénin aikana pappilaan tehtiin ensimmäiset korjaukset. Korja-ustarve oli todettu jo edellisen kirkkoherran aikaisessa talokatselmuksessa. Korjauksia tehtiin niin paljon, että pappila lähes rakennettiin uudelleen. Uusia hirsiä vaihdettiin lahonneiden tilalle ja nurkkien ulkonevat osat hakattiin pois. Pappilan ylläpito ja korjaukset kuuluivat seurakuntalaisten tehtäviksi tai kus-tannettaviksi. Usein tarvittavat korjaukset jäivät tekemättä.
Pappilaan rakennettiin remontin yhteydessä osasta porstuaa tampuuri eli lämmin eteinen. Korjaukset tehtiin tamperelaisen rakennusmestari Karl Tulpanin suunnitelmien mukaan. Muurarina toimi tamperelainen muurarimes-tari Johan Ahl ja maalarina Carl Gabriel Diedrichs. Pappilaan tehtiin myös ul-kolaudoitus ja se maalattiin punamullalla ilmeisesti ensimmäisen kerran vuonna 1835. Tekijänä oli talonpoika Zacharias Stenlund. Punamulta ei ollut tuon ajan muotiväri, mutta sitä oli helpoiten saatavilla. Samaan aikaan kun-nostettiin Keuruun kirkkoa.
ylösKARL GABRIEL CALAMNIUS (1839–1849)
Täällä noin 1000 hopearuplan tuloilla ja pappilassa, joka sijaitsi erinomaisen kauniilla paikalla erään Keurusselän lahdelman ran-nalla, ja joka sekä rakennusten että viljelysten puolesta oli kunnos-sa, sekä yleisesti hyvän ja valistuneen väestön ylinpänä kirkollise-na hallintomiehenä, joka kohteli minua rakkaudella, luulin minä nyt saavuttaneeni toiveitteni korkeimman päämäärän.
Karl Gabriel Calamnius
Kirkkoherra Karl Gabriel Calamnius syntyi vuonna 1790 Pudasjärvellä, jossa hänen isänsä oli kappalaisena. Hän pääsi ylioppilaaksi Turussa, jossa hänet myös vihittiin papiksi vuonna 1813. Calamnius saapui Keu-ruun kirkkoherraksi vuonna 1839 Kruunupyyn kappalaisen virasta. Hän sai rovastin arvonimen vuonna 1842. Kirkkoherran perheeseen kuuluivat vaimo Sofia Wilhelmina Sinius ja 12 lasta, joista kaksi kuoli heidän Keu-ruulla ollessaan. Rovasti Calamnius oli kirjailija Ilmari Kiannon isoisä. Kianto kirjoitti useita pappisperheen elämään liittyviä kirjoja.
Rovasti Calamnius ei ollut keuruulaisten muistojen mukaan erityinen saarnamies, mutta hyväntahtoinen "eikä antanut koirallekaan huutia." Hän sai virkaveljiltään pienen kokonsa vuoksi lempinimen ”kristikunnan pienin pappi". Keuruulaiset kutsuivat häntä "pikku papiksi". Kerrotaan, että hän piti saarnastuolissa jalkojensa alla pölkkyä, jotta olisi näkynyt seurakuntalaisille. Kerran eräs pappilan palvelusväkeen kuulunut ko-mensi, ”pois poika keittiöstä”, kun ei tuntenut pientä kirkkoherraa takaa-päin. Keuruulaiset sanoivat leikkiä laskien: "Se on hyvä pappi, kun se on niin pienikin, että sitä voi kontissa kantaa virkamatkoilla."
ylösLARS REINHOLD MALMSTEN 1849–1866
Lars Reinhold Malmstén syntyi Porissa papin poikana 27.5.1805. Hän tuli maisteriksi 1832 ja vihittiin papiksi samana vuonna. Hän toimi opettajana Tu-run triviaalikoulussa ja Porin yläalkeiskoulussa. Hän muutti Keuruulle Lapuan kappalaisen virasta vastavihityn vaimonsa Kristinan os. Fridbergin kanssa vuonna 1850. Vaimo kuoli keuhkotautiin jo vuonna 1853. Pariskunnalla ei olut lapsia. Malmstén sai rovastin arvonimen 1855.
Rovasti Malmstén oli suurikokoinen, lihava mies. Kokonsa vuoksi häntä kut-suttiin "isoksi rovastiksi". Hän poltteli piippua ja istuskeli keinutuolissaan mie-tiskellen. Hän oli ankara, mutta myös humoristinen ja kansanomainen. Koulun opettajasta oli tullut seurakunnan paimen. Samoin kuin ennen koulupoikiaan, hän kasvatti nyt seurakuntalaisiaan. Malmsten oli "kova saarnamies". Häntä pidettiin myös viisaana ja oppineena miehenä, mutta toisaalta ”hän piti niin oppineita saarnoja, ettei kansa häntä oikein ymmärtänyt".
Rovasti Malmsténin kirkkoherrakaudelle sattui useita katovuosia ja 1860-luvun suuret nälkävuodet. Niin kirkkoherran pappilassa kuin pitäjänapulainen F.H. Bergrothin Lehtinimen pappilassakin autettiin köyhiä ja nälkäisiä. Malmstén otti innokkaasti osaa Keuruun kehittämiseen, hän oli muun muassa hankkimassa uusia teitä ja perustamassa lainajyvästöä. Malmsténin palve-luskuntaan kuului renki Anselmi Kallenpoika eli Anska ja huushollimamselli Lovisa Juden, jotka olivat osaltaan vaikuttamassa tuon ajan pappilan ja Keu-ruun elämään.
Malmsténin aikana pitäjänkokouksen pöytäkirjoja alettiin pitää suomeksi. Malmsten oli kiinnostunut maanviljelyksestä ja hän raivautti useita peltoja. Rovasti sairasti sydänvikaa ja lähti kesällä 1866 lääkärin hoidettavaksi Hel-sinkiin. Matkalla hän sanoi keuruulaisten muistossa säilyneet sanat: "Taisin lähteä liian kovana Keuruulta enkä taija enään palata". Rovasti Malmstén kuoli 14.08.1866. Hänen testamentillaan tuettiin koulutusta ja kirjallisuutta.
ylösFRANS HENRIK BERGROTH 1867–1881
Frans Henrik Bergroth (1817 – 1881) tuli Keuruulle armovuoden saarnaajaksi Pihlajaveden kappeliin vuonna 1842. Hän toimi pitäjänapulaisena vuodesta 1847. Samana vuonna Bergroth rakennutti perheelleen asunnoksi Lehtinie-meen talon, jota pian nimitettiin kappalaispappilaksi. Bergrothilla ja hänen puolisollaan Hilda Elisabeth Fabritiuksella oli yhteensä 12 lasta.
Kirkkoherra Malmsténin kuoltua keuruulaiset, pihlajavetiset ja multialaiset lä-hettivät Turun tuomiokapitulille kirjeen ja adressin, jossa he pyysivät Bergrot-hin nimittämistä Keuruun kirkkoherraksi ilman vaalia. Sen allekirjoitti 131 keu-ruulaista, 68 multialaista ja 32 pihlajavetistä isäntää. Bergroth oli saavuttanut pitäjänapulaisena toimiessaan seurakuntalaisten "jakamattoman rakkauden ja hyväksynnän." Kirkkoherran vaali tuli silti pitää. Bergroth valittiin yksimieli-sesti kirkkoherraksi. Rovasti Bergrothin aika oli merkittävä Keuruun kehityk-sen kannalta.
Herännäisyyden kannattaja rovasti Bergroth oli kirkkoherrana rakastettu. Hän oli suuri kulttuurin ja kansansivistyksen ystävä. Hän osallistui aktiivisesti Keu-ruun kirjastotoiminnan ja kansakoulun perustamiseen. Hän oli yhdistämässä Keuruuta valtakunnalliseen postiverkostoon ja hän edisti esimerkillään sano-malehtien tilaamista. Rovasti Bergroth oli Keuruun ensimmäinen kuntakoko-uksen esimies ja vuodesta 1877 valtiopäivien pappissäädyn edustaja. Ruus-tinna Bergrothilla puolestaan oli pappilassa kotiapteekki, josta myytiin halvalla hinnalla lääkkeitä tarvitsevalle.
Talvella 1881 seurakunta sai surusanoman. Pidetty rovasti kuoli yllättäen helmikuun 9 päivänä. Frans Henrik Bergroth oli palvellut seurakuntaa kolmi-senkymmentä vuotta. Hänen hautajaisensa olivat suuri surun juhla. Kirkko-herran kuolemasta uutisoitiin myös valtakunnallisesti, sillä hän kuului maam-me herännäisyyden kärkihahmoihin. Rovasti Bergrothin alullepanema uuden kirkon rakennushanke jäi suunnitteluvaiheeseen.
ylösJOHAN WARÉN 1882–1883
Rovasti Johan Warén syntyi 1827 Rautalammilla. Hänet vihittiin papiksi 1849 ja hän toimi pappistehtävissä muun muassa Hankasalmella ja Pielisjärvellä. Johan Warénille ja ruustinna Adolfina Warénille syntyi 11 lasta, joista kaksi kuoli nuorina. Warén perheineen saapui vapuksi 1882 Suonenjoelta Keuruun kirkkoherraksi. Hänet valittiin lähes yksimielisesti, tosin kirkkoherran vaaliin osallistuminen oli vähäistä.
Rovasti Warén oli huumorintajuinen ja miellyttävä. Hän saattoi käyttää saar-noissaan murteellisia ilmaisuja. Hänen otteensa seurakuntaan ei ollut erityi-sen vahva. Hänellä oli ollut vaikeuksia savolaisen herännäisyyden kanssa, vaikka hän lukeutuikin herännäisyyden kannattajiin. Ruustinna Adolfiina oli "aivan harvinainen persoonallisuus, ”kuin rauhan perikuva", "hiljaisena , körtti-läispuvussaan, ystävällisenä ja rakastettavana hän liikkui muitten joukossa ikään kuin varoen, ettei hän ketään koskaan häiritsisi. Oli kuin siunaus olisi häntä ympäröinyt."
Rovasti Warénin johdolla jatkettiin uuden kirkon rakennushanketta. Lokakuun toisena päivänä pidettiin kirkonkokous, jossa kirkkoraadin Mäntän edustaja, ruukinpatruuna G A Serlachius, esitti kokoukselle laatimansa ehdotuksen kir-kon rakentamiseksi. Vaasan lääninarkkitehti Theodor Granstedtilta tilattiin tii-likirkon piirustukset. Sunnuntaina 18.helmikuuta 1883 kirkkoherra Warén kuu-lutti kirkonkokouksen pidettäväksi kirkossa kahden viikon kuluttua. Siellä piti päättää lopullisesti ”kirkon riitinkien vastaanottamisesta ja hyväksymisestä”.
Kaksi päivää kuulutuksensa jälkeen Johan Warén kuoli sydänkohtaukseen kinkereillä Aholassa. Perhe jäi Keuruulle. Pojat rakennuttivat äidilleen Kipan huvilan lähelle pappilaa. Hän muutti Helsinkiin 1898. Lapsista Teofil Warén oli Keuruulla armovuoden saarnaajana, Elielistä tuli Keuruun ensimmäinen lää-käri. Tunnetuin lapsista oli poika Aksel. Hänestä tuli 20-vuotiaana filosofian maisteri ja pian arvostettu tiedemies. Hän tutki Suomen torpparikysymystä ja kirjoitti Keuruun pitäjän historian. Hän meni naimisiin kirkkoherra Pihlmanin tyttären Naëmin kanssa. Aksel Warén kuoli 1899 umpisuolen puhkeamiseen.
ylösHERMAN PIHLMAN 1886–1906
Herman Pihlman tuli Keuruun kirkkoherraksi Loimaan kappalaisen virasta. Kirkkoherran perheeseen kuului vaimo Fredrika Agatha Forselius, joka kuoli vuonna 1898. Parilla oli kaksi tytärtä, vuonna 1872 syntynyt Lydia Sofia ja vuonna 1873 syntynyt Naëmi Fredrika.
Kerrotaan, että papin vaalin lähestyessä Keuruulla loimaalaiset lähettivät erään kerjäläiseksi naamioituneen puheliaan isännän Keuruulle. Kun tämä muka vasta Keuruulla kuuli Pihlmannin olevan ehdolla kirkkoherraksi, hän kehui keuruulaisille tuntemaansa ehdokasta: "Siitä vasta saatte hyvän ja mu-kavan papin". Loimaalaiset tahtoivat päästä eroon Pihlmannista ja koettivat tällä tavoin vaikuttaa vaalin tulokseen.
Kirkkoherra Pihlman paneutui uuden kirkon rakennukseen ja jo kesäkuussa päätettiin ”rakentaa kirkko oitis niin, että urut voitiin siihen asentaa”. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1892. Pihlman ei ollut suosittu kirkkoherra. Hän oli seurakuntalaisten mielestä turhan tarkka virantoimituksessaan ja hoiti virkata-loaan liian tarmokkaasti. Hän sairasti unitautia, jonka vuoksi hän nukahteli yhtäkkiä.
Kirkkoherra Pihlman vastusti rautatien rakentamista ja tahtoi purkaa käyttöä vaille jääneen Keuruun vanhan kirkon. Hän halusi hyötyä virkatalostaan ta-loudellisesti mahdollisimman paljon ja kaskesi peltoja aikana, jolloin metsillä oli jo arvoa. Pihlman oli tarkka muodollisuuksista ja saattoi jättää kuulutukset antamatta, jos hakijalla ei ollut tarvittavia tietoja avioliiton tarkoituksesta tai kristinopista.
Kirkkoherra Pihlmannin toimista tehtiin useita valituksia kuvernöörille, tuomio-kapituliin ja senaattiin. Lopulta tuomiokapituli kielsi kesäkuussa 1898 kirkko-herraa olemaan missään tekemisissä seurakuntalaistensa kanssa. Virkatoi-mia hoitamaan valittiin sijainen. Pihlman keskittyi pappilan ja tilusten hoitami-seen. Hän rakennutti mm. komean nikkarityylisen kuistin pappilan rannanpuo-lelle ja eleli pappilassa vielä monta vuotta. Kirkkoherra Pihlman kuoli vuonna 1906.
ylösALBERT FERDINAND LEIKOLA 1907–1933
Albert Ferdinand Leikola (alk. Leidenius) syntyi 22.2.1853 Kurikassa. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1872. Papiksi hänet vihittiin Turussa 23.2.1876 ja samana päivänä hänet määrättiin virkaatekeväksi kappalaiseksi Kurikkaan. Leikola vihittiin 21.3.1876 Mathilda Lovisa Landenin (26.4.1858 – 4.5.1924) kanssa. Seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen lapsi, tytär Laimi. Kirkkoher-ran perheeseen syntyi kahdeksantoista lasta, joista yksitoista eli aikuisikään.
Keuruun kirkkoherraksi Leikola valittiin 19.9.1906. Sitä ennen hän oli ollut kirkkoherrana Perhossa, Artjärvellä, Alahärmässä ja Kurikassa. Leikola oli vahva ja arvostettu kirkonmies ja hänet nimitettiin lääninrovastiksi vuonna 1912. Leikolan pitkä, 26 vuotta kestänyt toimikausi sisälsi suuria muutoksia. Suomi itsenäistyi ja vuoden 1918 tapahtumat vaikuttivat Keuruunkin elämään. Vilppulan ja Mäntän seurakunnat itsenäistyivät ja Keuruun seurakunta piene-ni. Seurakunnan merkitys väheni ja seurakuntatyössä elettiin murroskautta.
Rovasti Leikolan aikana tapahtui muutoksia papiston palkkauksessa, kun luontaisetupalkkauksesta siirryttiin rahapalkkaan. Pappila jäi papin virka-asunnoksi. Keuruun vanhan pappilan nykyinen ulkomuoto syntyi vuonna 1924, kun arkistosiipi valmistui länsipäätyyn vuoden 1922 lain velvoittamana.
Pappila oli puolijulkinen asunto, sillä pappilan salissa vihittiin pareja ja kastet-tiin lapsia. Silti pappila oli koti ja suuren Leikolan suvun tapaamispaikka, ku-ten Selkisaaren 1908 rakennettu kalamajakin. Leikola osti Selkisaaren huvi-retkipaikaksi. Se oli viimeinen saari, josta Keuruun kirkontorni näkyi, mutta se oli silti kaukana Keuruulta. Rovasti Leikola toimi Keuruun kirkkoherrana kuo-lemaansa asti, vuoteen 1933.
ylösLAURI JOHANNES KALLIALA 1935–1958
Rovasti Lauri Kalliala (ent. Bergroth) oli opettajana Tampereella, josta hän tuli Mäntän seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi. Keuruulle hän saapui vuonna 1935. Ruustinna Elli Kalliala oli Keuruun marttatoiminnan sielu ja marttakuoron johtaja, sekä innokas toimihenkilö myös Mannerheimin Lasten-suojeluliitossa. Hän kuoli vuonna 1950. Pariskunnalla oli kolme lasta.
Albert Leikola kuvasi Mäntän vastaperustetun naapuriseurakunnan sielun-paimenta näin: ”Tekee nuoruuden innolla seurakuntatyötä, etsii seurakunta-laisia heidän kodeissaan ja sydämellisyydellään saavuttaa luottamusta.” Enti-senä koulumiehenä hän ymmärsi nuorisotyön merkityksen ja seurakuntatyön uudistamisen välttämättömyyden.
Lauri Kalliala oli monipuolisesti lahjakas persoonallisuus. Nykyvirsikirjassa on neljä hänen sanoittamaansa tai kääntämäänsä virttä. Hän oli vahvasti koti-seutuhenkinen ja mukana kotiseutuyhdistys Keurusselän Seura ry:n toimin-nassa. Hänen aikanaan pappilan ovet olivat kaikille avoimet.
Rovasti Kalliala oli ensimmäinen Keuruun kirkkoherroista, joka saattoi työ-uransa jälkeen jäädä eläkkeelle. Eläkemahdollisuus toteutui vasta 1950 luvul-la, sitä ennen papit olivat kuolemaansa asti virassa, elleivät muuttaneet paik-kakunnalta. Eläkevuotensa Lauri Kalliala vietti talossaan Pappilanniemessä karjalaisystäviensä keskellä. Hän kuoli keväällä 1970 ja hänet on haudattu Vanhan kirkon puistoon.
ylösJAAKKO OLAVI RIPATTI 1958–1970
Olavi Ripatti syntyi Savonlinnassa vuonna 1903. Ennen Keuruulle tuloaan hän toi-mi Nurmeksen kappalaisena ja Hartolan kirkkoherrana. Kirkkoherra Ripatin aikana pyhäkoulu ja nuorisotyö laajenivat voimakkaasti ja diakoniatyö tehostui. Hänen vir-ka-aikanaan aloitettiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutus.
Kirkkoherran pappilaa korjattiin vuosina 1957–1958. Ulkoasua kohennettiin kor-jaamalla lahonneita ja viallisia puuosia ja rakennus maalattiin Teho-seinämaalilla. Vesikatto, rännit ja savupiiput korjattiin, myös kivijalka sai kohennusta osakseen. Sisälläkin tehtiin maalaus- ja tapetointitöitä. Vesi ja viemäröintisuunnitelman teet-täminen asiantuntijoilla ja sen toteuttaminen lienevät viimeiset korjaukset, joita vanhaan pappilaan tehtiin.
Kirkkoherra Ripatin aikana alkoi Keuruun seurakunnassa mittava rakentamisen ai-ka. Hänen aikanaan rakennettiin mm. siunauskappeli, virastotalo ja työntekijöiden asuintalo. Vanha pappila koettiin vanhanaikaiseksi ja epämukavaksi asua ja se jäi tyhjilleen vuonna 1966. Uusi pappila valmistui vanhan viereen. Pian alettiin keskus-tella vanhan pappilan purkamisesta. Kirkkoherra Ripatti jäi eläkkeelle vuonna 1970 ja muutti viettämään eläkevuosiaan vaimonsa Maijan kanssa Mikkeliin.
ylösTakaisin Keuruun museon etusivulle