Keuruun museo vastaa Keuruun kaupungin- sekä taidemuseon taidekokoelmien hoidosta ja säilytyksestä.
Molemmat kokoelmat koostuvat maalauksista, veistoksista, piirustuksista sekä grafiikasta. Teokset pyritään sijoittamaan esille julkisiin tiloihin: kaupungintalolle, kirjastoon, terveyskeskukseen, vanhainkotiin, ja kouluille - kaupungin asukkaiden ja työntekijöiden iloksi! Kokoelmat on inventoitu vuonna 2003, seuraavana tavoitteena on siirtää teostiedot arkistokorteilta digitaaliseen luettelomuotoon.
Kokoelmissa on taidetta 1900-luvun alusta tähän päivään, pääpaino on 1970-90 luvun taiteella. 2000-luvulla kokoelmien kartuttamiseksi ei ollut määrärahoja. Taidemuseon kokoelma kasvaa vuosittain Santun talon taiteilijoiden lahjoituksin 3-5:llä teoksella; kaupungin kokoelman kartunta on lahjoitusten varassa.
Viimeisin hankinta kaupungin kokoelmiin on Timo Hannusen veistos Kuuntelija. Veistoksen paljastustilaisuus pääkirjaston edustalla oli syksyllä 2000.
Keuruun kaupungin taidekokoelmassa on 1084 teosta (v.2006). Keuruun taidemuseon kokoelma koostuu pääosin Keurusseudun taidesäätiölle alun perin kuuluneesta kokoelmasta. Taidesäätiö perustettiin vuonna 1982. Ensimmäisien toimintavuosien aikana karttui suurin osa kokoelmasta mm. useat taiteilijat tekivät tällöin teoslahjoituksia säätiölle.
Kun taidemuseo vuonna 1984 perustettiin, alkoi säätiön oma toiminta hiipua. Säätiö purettiin vuonna 1994. Tällöin saatiin lupa siirtää säätiön kokoelma Keuruun taidemuseon kokoelmaan. Kokoelmassa on tällä hetkellä 637 teosta (v.2004).
Sivun ylälaitaanHilda Flodinin tuotanto edustaa vanhinta taidetta Keuruun museon hallinnoimissa kokoelmissa. Flodinin teossalkku on saatu Keuruun taidemuseon kokoelmaan keuruulaisen taiteilija Erkki Koskisen lahjoituksena. Koskinen oli ostanut salkun helsinkiläisestä antikvariaatista. Kyseessä oli oikea löytö, sillä salkku sisältää peräti 59 teosta.
Kuvanveistäjä, piirtäjä ja graafikko Hilda Flodin menestyi uransa alkuvaiheessa hyvin ja herätti huomiota teoksillaan. Hänet palkittiin kahdesti niin sanotussa dukaattikilpailussa, 1897 kolmannella ja 1903 toisella palkinnolla. Rodinin oppilaana Pariisissa ollut taiteilijatar sijoittui vuonna 1913 kolmanneksi Snellmanin patsaskilpailussa. Hän sai töitään näytteille myös Pariisissa.
Keuruun museo kokosi vuonna 2000 Hilda Flodinin töistä Kamanan avajaisnäyttelyn, joka on kiertänyt taidemuseoissa ympäri Suomea mm. Haloseniemessä Tuusulassa, Vaasassa Pohjanmaan museossa sekä Lahden taidemuseossa. Kiertonäyttely on lainattavissa Keuruun museosta. Tiedustelut Keuruun museon toimistosta virka-aikana, puh. (014) 7512541.
Sivun ylälaitaanNykytaiteilijoilta kokoelmissa on teoksia sekä syntyperäisiltä että täällä asuneilta tai edelleen paikkakunnalla työskenteleviltä taiteilijoilta. Mukana mm. maalareista Anita Hannunen, Veikko Koskinen ja Onni Oja sekä erityisesti akvarellitekniikan taitajat Raimo Paavola ja Pekka Suhonen; graafikoita kuten Kirsi Neuvonen, Erkki Koskinen ja Lauri Santtu sekä veistäjät Timo Hannunen ja Timo Kara.