Takaisin Keurusseudun kirkot -sivulle

KEURUUN KIRKOT

Kirkkovene Pihla

Pihlajavesi on vanha kirkkovenepitäjä. Pitkien matkojen ja huonojen tieolosuhteiden vuoksi säilyi kirkkoveneperinne siellä pitkään. Ennen Pihlaa tiedetään kirkkovenettä käytetyn viimeksi vuonna 1947. Aikojen kuluessa on selän rannoilla ollut ainakin 15 kirkkovenettä.

Joukko Pihlajaveden miehiä rakensi Keuruun kansalaisopistossa talven 1996-97 aikana kirkkoveneen. Kaste- ja vesillelaskutilaisuudessa 8.6.1997 seitsenhankainen vene sai nimekseen Pihla. Kasteen jälkeen soudettu neitsytmatka suuntautui Pihlajaveden Sahanrannasta Leirisaareen. Sen jälkeen veneellä on tehty muutaman kerran kesässä kirkkomatkoja eri puolilta Pihlaisselkää. Venettä on myös vuokrattu eri ryhmille ja yhdistyksille mm. eläkeläisille, sotaveteraaneille, rippileiriläisille ja partiolaisille virkistäytymis- ja retkisouteluun kauniilla Pihlaisselällä.

Pihlajaveden vanhan kirkon eli erämaakirkon luona katoksen alla on yli satavuotias lapinperästen ja riitaperästen entinen kirkkovene, kahdeksanhankainen Leimu. Pihlajaveden seurakuntatalon luona on aikanaan Kurslahdessa satamapaikkaa pitänyt yhdeksänhankainen Siirtola.

Takaisin Keuruun museon etusivulle