Piilo, akryyli kankaalle, 2006. Kuva: Maija Holma

Pato, akryyli kankaalle, 2004. Kuva: Rune Snellmann

Takaisin näyttelyarkistoon

Timo Sälekivi

13.10. - 13.11.2006

"Kun ryhdyin päätoimiseksi kuvataiteilijaksi vuosituhannen alussa, tekniikakseni oli jo vakiintunut akryylimaalaus. Värimaailma pelkistyi alkuaikojen värikylläisestä, perisurrealistisesta sinitaivasestetiikasta nykyiseen loppusyksyisen maanläheiseen asuunsa jokseenkin samalla hetkellä. Silloin alkoi kuviin ilmestyä lintuhahmoja. Niitä on Keuruun museon näyttelyssäkin melkein jokaisessa taulussa. Lintumaailmaan uppoutuminen tekee tästä teemanäyttelyn, vaikken ole sitä sellaiseksi varta vasten tehnytkään.

Taulujen kuva-aiheet ovat usein suoraan kankaalle improvisoituja; akryylimaaliin painetun rautaromun jälkiä seuratessa seasta on löytynyt oviaukko, portaat, lintuhahmon pää, kovakuoriaisen panssari tai jalat. Tajunnanvirran mukana tulee myös kuvien tunnelma ja tarkoitus. Vain pieni osa tauluistani pohjautuu luonnoksiin.

Keuruun näyttely on jo tilan suuruudenkin vuoksi jos ei retrospektiivinen, niin ainakin pienempiä näyttelykokonaisuuksiani pidemmälle taaksepäin katsova."

Timo Sälekivi


Tiedote 16.10.2006

Timo Sälekiven (s.1969) mystisessä maailmassa isonokkainen kaapuun kääriytynyt lintuhahmo piilottelee oven takana, tähyää tuulessa tai näyttää vartioivan jotakin. Hahmo puhuttelee enemmän, kuin jos kuvien pääroolissa olisi ihminen. Sälekiven maalauksissa on kuitenkin kyse enemmästä kuin ”lintuformaatin” toistosta – niissä on mukana aika. Maalausten taustalla tuntuu olevan kertomus, myytiksi muuttunut ikivanha historia.

Taidehistoriaa hyvin tunteva Timo Sälekivi kertoo akryylimaalaustensa kuvallisten esikuviensa olevan HR Giger, Tove Jansson ja Hieronymus Bosch. Saattaapa työpöydällä olevien taidekuvien joukosta löytyä Edefeltiäkin. Musiikilliseksi esikuvaksi Sälekivi mainitsee Radioheadin.

Kuvien linnut eivät lennä. Perusvire on melankolinen ja väriasteikko lokakuinen. Katsojaan alakulo ei tartu. Kuvat välittävät oivalluksen kautta lämpimän empatian, ne kertovat siitä, mitä on olla ihminen.

Laura Kuurne, vs. amanuenssi, Keuruun museo

Näyttely avoinna ti-su klo 11-18. Vapaa pääsy.

Timo Sälekiven kotisivuille >>

Lisätietoja:
timo.salekivi@coloria.net
Puhelin: 0400 953 505
www.coloria.net/salekivi

Keuruun museo
vs. amanuenssi Laura Kuurne
Laura.kuurne@keuruu.fi
Puhelin: 014 7512545

Takaisin Keuruun museon etusivulle