Takaisin PERUSTAJAT -näyttelyn etusivulle
Hannu Castrén
KEURUUN TAITEILIJASEURA 40 VUOTTA
40-vuotisjuhlaansa viettävä Keuruun taiteilijaseura on nimensä mukaisesti paikallinen seura, mikä tulee täsmällisesti ilmi myös sen säännöistä. Jäseniksi hyväksytään vain keuruulaisia. Viime vuonna 60 vuotta täyttänyt Jyväskylän taiteilijaseura on sen sijaan nimestään huolimatta maakunnallinen. Molempien seurojen synty perustuu tietyn historiallisen tilanteen välittömään reagointiin suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Niillä on siis oma paikkansa ja tehtävänsä kuvataiteen valtakunnallisessa organisoitumisessa. Kun 1970- ja 1980-luvuilla Keski-Suomen eri kuntiin perustettiin lukuisia ja Keuruun taiteilijaseuralle rinnakkaisia taideyhdistyksiä, muotoutui vähitellen kattava maakunnallinen taiteilijoiden ja taiteen harrastajien järjestelmä. Keuruun taiteilijaseuralla on kehityksessä pioneeriasema.
Jyväskylän taiteilijaseura perustettiin siis heti sotien jälkeen vuonna 1945. Kuvaannollisesti ilmaisten moni taiteilija nousi silloin juoksuhaudoista ateljeeseensa. Jatkossa taistelua käytiin kuvataiteen rintamalla, josta ei voinut enää palata Kultakauden ihanteisiin. Nykytaide oli kansainvälistynyt, mutta vuosisadan repaleisina vuosikymmeninä yhteydet kansainvälisyyteen olivat moneen kertaan katkenneet. Katkokset piti mitä pikimmin kuroa umpeen taiteellisen itsetunnon palauttamiseksi. Piti tehdä uusi rynnäkkö, joka rauhan aikana oli olemukseltaan esteettinen ja tavoitteli ensi sijassa kansainvälisen modernismin avantgardea.
Myös keskisuomalaiset taiteilijat alkoivat etsiä taiteellista yksilöllisyyttään ammentamalla kansainvälisen modernismin jatkuvasti uudistuvista virtauksista. Paradoksaalisen ihastuttavaa on huomata, että monet heistä opiskelivat uusia tyylejä Kultakauden ihannoimassa luontoidyllissä Korpilahdella. Suuri osa keskisuomalaisista taiteilijoista oli itseoppineita ja siksikin Korpilahdella vuosina 1948-1957 pidetyt taidekurssit olivat niin tärkeitä. Kesäisistä maisemista löytyivät myös abstraktin ilmaisun aihiot.
Sotien jälkeen suomalainen tiede ja teknologia kehittyi suurin harppauksin ja muutti sotakorvausten pai-neet hedelmälliseksi edistykseksi. Keuruun taiteilijaseura perustettiin vuonna 1966. Suomi oli 20 vuodessa suuresti muuttunut. Tuolloin voitiinkin jo alkaa puhua hyvinvointisuomesta, jossa työn oheen jäi joskus jopa saunailtaa enemmän vapaa-aikaa. Saattoipa silloin varata omaa aikaa taideharrastuksellekin. Keuruun taiteilijaseura syntyi kuin tilauksesta kasvavan kuvataideharrastuksen ilmapiiriin, vaikka siitä ei ollutkaan vakuuttavaa näyttöä paikkakunnalla: perustamisvaiheessa nimittäin valiteltiin, että taiteen harrastus Keuruulla oli olematonta. Kuitenkin, seuran ensimmäiset näyttelyt ja jäsenanomusten karttuisa määrä osoittivat, että tuore seura oli houkutellut yksinäiset taiteenharrastajat näkyviin ja yhteisen toiminnan piiriin. Samaan aikaan Suomen kulttuurihallintoa oltiin kehittämässä ajan vaatimuksia vastaavaksi. Keskeistä oli luoda kulttuurille demokraattiset edellytykset niin, että maan joka kolkassa saattoi jatkossa olla yhtäläiset mahdollisuudet taiteen tuot-tamiseen ja vastaanottamiseen. Keuruun taiteilijaseura syntyi positiivisen murroksen aikaan kuin malliesimer-kiksi paikallistason kuvataidekulttuurin järjestämisestä niin tekijöiden kuin vastaanottajienkin kaikinpuoliseksi hyväksi.
Seura lunastikin nopeasti sääntöihin kirjatun tehtävänsä olla paikallisten taiteentekijöiden yhdysside ja heidän luomistyönsä innoittaja. Edellisestä päämäärästä oikeastaan seuraa luonnollisella tavalla jälkimmäinen: innoitus syntyi siitä, kun kuvataiteilijat ja kuvataiteen harrastajat löysivät toisensa, keskustelivat ja kannustivat toisiaan sekä esiintyivät yhdessä taideyleisölle. Seuran jäsenten ja taideyleisön kohtaamispisteessä konkretisoituu sääntöihin merkitty päämäärä toimia yleisen taidekasvatuksen elvyttämiseksi. Mielellään taidekasvatuksen kohteeksi varsinkin alkuvaiheessa sisällyttäisi myös seuran jäsenet itse. Tutustuminen taiteen traditioon on kehityksen yksi avainkohde, mutta jatkuvasti uudistuva nykytaide on todellinen haaste. Yksilöllisen näkemyksen löytäminen edellyttää tiedon ja taidon paitsi kokeilevan uskaliasta myös itsekriittistä soveltamista. Tässä seuran järjestämät taidekurssit ja opintomatkat ovat olleet ja ovat edelleenkin avainasemassa.
Vuonna 1963 perustetulla Keuruun kansalaisopistolla on ollut tärkeä rooli kuvataideopetuksen antajana lähes alusta asti. Monet seuran taiteilijoista ovat toimineet kuvataidepiirien opettajina ja moni jäsen on siellä opiskellut. Kun opetustoiminta kansalaisopistossa on vuosikymmenten aikana laajentunut ja monipuolistunut, on Keuruun taiteilijaseuran vastuu taideopetuksen järjestäjänä vastaavassa suhteessa helpottunut. Tärkeää ja jopa välttämätöntä on kuitenkin huomata, että taiteentekijä ei koskaan voi olla valmis. Oppiminen taiteessa on siis ehdottomasti kestoltaan elämänpituista, jatkuvaa ja päättymätöntä. Keuruun taiteilijaseura on kuvataiteili-joista ja harrastajista koostuva sekaseura. Juuri se antaa erityisen mahdollisuuden jäsenten väliseen dialogiin. Kun siis vuoropuhelu jäsenten välillä toimii oikeassa hengessä, tuntee itse kukin oppineensa jotain uutta aivan kuin huomaamattaan. Seuran omat näyttelyt ovat tärkein keino olla yhteydessä taideyleisöön, mutta se hui-pentaa aina myös seuran sisäisen vuoropuhelun medioiden uutisoimasta kritiikistä puhumattakaan. Ei siis ihme, että taiteilijaseuran kaikille keuruulaisille ja multialaisillekin avoin vuosinäyttely on sen toiminnan keski-piste ja samalla myös kulttuuritapahtuma kaupungissa.
Vuosia taiteilijaseura etsi näyttelyilleen sopivaa paikkaa, mutta yleensä vaihtuvissa näyttelytiloissa oli aina enemmän tai vähemmän puutteita. Kuin mierolaisena seura etsi sopivaa kotia itselleen. Vasta kun Keuruun taidemuseo avautui vuonna 1984, taiteilijaseura sai loistavat näyttelytilat vuosinäyttelyilleen ja aika ajoin myös jäsenistönsä pitämille ryhmä- ja yksityisnäyttelyille. Rohkeutta yksityisnäyttelyn pitämiseen ovat edistäneet seuran organisoimat kuukauden taiteilija -näyttelyt ja näyttelymahdollisuudet terveyskeskuksessa, kirjastossa, ja Lehtiniemen aulagalleriassa. Vierailunäyttelyitä seura on järjestänyt aina sopivan hetken tullen, mutta kesä-näyttelyn se järjestää joka kesä. Aina vuodesta 1989 kesänäyttelyn paikkana on toiminut Punnosen kulttuurihistoriallisestikin merkittävä talo vanhan kirkon kyljessä. Kesällä 2005 seura vuokrasi rakennuksen ja kunnosti sen talkoilla. Siis vasta nyt 40-vuotiaana seura sai ensimmäisen vakinaisen toimi- ja näyttelytilan, tosin vain kesäkäyttöön soveltuvana.
Taidemuseon perustamiseen mennessä taiteilijaseura oli toiminut jo lähes 20 vuotta. Juhlanäyttelyn yh-teydessä onkin mainio tilaisuus ilmaista, että tuskinpa taidemuseota olisi perustettu ilman taiteilijaseuran voi-mallista panosta, johon sitten Keuruun kaupunki kauaskantoisella päätöksellään reagoi. Aloitteen pysyvästä näyttelytilasta antoi seuran kunniajäsen Lauri Santtu. Samalla hän halusi lahjoittaa osan tuotannostaan Keuruulle, kunhan se saisi museaalisesti turvatun säilytystilan. Keuruun taidemuseo oli pitkään ensimmäinen Jyväskylän ulkopuolella oleva taidemuseo maakunnassa. Taiteilijaseuran siellä pitämät näyttelyt lisäsivät mie-lenkiintoa keuruulaiseen taiteeseen myös kunnan ulkopuolella. Oman lisänsä mielenkiintoon on tuonut myös taiteilijaresidenssiksi muutettu Lauri Santun kotitalo, Santun talo, joka paikallisen seuran ja museon kanssa on kohottanut Keuruun yhdeksi kuvataidekeskukseksi Keski-Suomessa. Edellisen kerran ja aivan toisella tavalla Keuruu oli taiteilijoiden kiinnostuksen kohde Kultakauden aikaan 1800-luvun lopulla. Vuonna 2000 taidemu-seotoiminta siirtyi museosäätiön ylläpitämään Keuruun museoon Kamanaan ja samalla museo alkoi toimia sekä taide- että kulttuurihistoriallisena museona. Kamanassa museon ja taiteilijaseuran yhteistyö on rajautunut vuosinäyttelyn järjestämiseen. Sen lisäksi Kamanan ravintolassa toimii taiteilijaseuran taidelainaamo.
Alussa Keuruun taiteilijaseuran nimenvalinnalle jopa hymähdeltiin. Taiteilijaseurahan näytti vihkivän uudet ja enimmäkseen harrastajajäsenensä kovin nopeasti taiteilijan sfääriin. Alkuvaiheen etsinnän jälkeen varmistui kriteeri, jonka mukaan jäseneksi pääsi, jos oli osallistunut kahteen jyrytettyyn seuran näyttelyyn. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä seuraavina vuosina perustetut paikalliset seurat muualla Keski-Suomessa nimesivät itsensä joko taiteilijaseuraksi tai taideseuraksi. Molempiin on totuttu eikä aihetta saivarteluun ole. Totta kai ns. sekaseuraan kuuluu monella tavalla taiteen tekemiseen asennoituvia jäseniä: on taiteilijoita, taiteilijoiksi sinnikkäästi pyrkiviä harrastajia ja harrastajia, jotka tekevät taidettaan vain ja ainoastaan vapaa-ajanilokseen. Jäsenten ”kirjavuus” saattaa vaikuttaa seuran näyttelyissä tasollisena heilahteluna. Siihen ei kuitenkaan pidä suhtautua liian negatiivisesti. Kaikki tasot ja vuosittain tapahtuvat suuretkin heilahtelut kuuluvat sekaseuran luonteeseen. Sellainen edustaa ensisijassa taiteilijaseuran inhimillistä rikkautta.
Yhteistyö Jyväskylän taiteilijaseuran kanssa on alkanut jo varhain. Jyväskyläläiset pitivät ensimmäisen vierailunäyttelynsäkin Keuruulla vuonna 1951 ja alkuvuosina keuruulaiset kutsuivat myös Jyväskylän taiteilijaseuran taiteilijoita vierailemaan näyttelyissään. Myöhemmin monet heistä ovat vierailleet Keuruulla opettajina ja näyttelyiden jyryttäjinä. Jatkossa seurojen välistä yhteistyötä pitäisi edelleen kehittää. Tuoreita ideoita ja aloitteita siis kaivataan.
Männikköbaarissa nuijittiin seura pystyyn
Keuruun taiteilijaseuran perusti viisi paikallista kuvataiteilijaa. Aloitteen teki Paavo Airaksinen, joka alkoi tutkia oman seuran mahdollisuuksia Mauno Sartoviidan kanssa. Perinpohjaisen pohdinnan tuloksena syntyi Männikköbaarin kabinetissa 28.1.1966 Keuruun Taiteilijaseura. Perustamiskokouksessa oli haapamäkeläisten lisäksi läsnä kaksi kirkonkylän taiteilijaa, Veikko Koskinen ja Raimo Paavola. Viidentenä taiteilijana suostu-muksensa jäsenyydestä oli ilmaissut Eino Lehtinen. Nykyään seuraan kuuluu noin 50 jäsentä.
Ensimmäisenä toimintavuonna ei pelkästään suunniteltu toiminnan sisältöjä, vaan siirrettiin niitä suorastaan kiivaassa tahdissa käytäntöön. Vuoden aikana pidettiinkin runsaasti kokouksia. Itse järjestettyjä näyttelyitä oli neljä ja lisäksi seura osallistui kahteen näyttelyyn. Ensimmäinen joukko uusia jäseniä hyväksyttiin seuraan. Opetustoiminta aloitettiin, tehtiin ensimmäiset opintomatkat ja arpajaisilla kerättiin varoja seuran toiminnan tukemiseen. Monet vaativat suunnitelmat jäivät myös toteutumatta. Viisikon seuran toiminnalle asettamat suuret vaatimukset synnyttivät myös jännitteitä ja ilmeistä yliherkkyyttä. Kun haluttiin mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, paine paisutti pienetkin erimielisyydet ylipääsemättömiksi ristiriidoiksi, joiden tuloksena seuraa uhkasi jo alkuvaiheessa lopettaminen. Mitä ilmeisemmin ykkösketjun jäsenet olivat sisäisesti herkkiä mutta ulkoisesti impulsiivisen sanavalmiita ja siksi asiallisuus muuttui kovin helposti asiattomuudeksi. Samalla haapamäkeläisyys ja kirkonkyläläisyys törmäsivät toisiinsa Keuruun eksoottisena sisäpiiriskismana. Toisena vuonna kolme johtokunnan jäsentä erosi seurasta.
Seuran matalapaineenkin aikana näyttelyitä järjestettiin ja myös eronneet osallistuivat niihin. Tavallaan tärkeimmän toimintamuotonsa, näyttelytoiminnan, vakuuttavuudella Keuruun taiteilijaseura osoitti tarpeellisuutensa ja johdatti sen kituliaana seuraavan vuosikymmenen alkuun. Jatkuvuudelle antoi pontta seuran päätös liittyä vuonna 1971 valtakunnalliseen Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon. Samana vuonna Keuruun kunta varasi budjetistaan taiteenhankintamäärärahan, jolla oli tarkoitus hankkia keuruulaista kuvataidetta julkisiin tiloihin. Jälkiviisaana voi vain todeta, että taide paransi itsetuntoon tulleet kolhut nopeasti ja seura etsiytyi vakaalle pohjalle. On myös tärkeää huomata, että seura jatkoi ja kehitti toimintaansa keskeisesti perustajajäsen-ten luomalla linjalla, mutta vauhtia hilliten. Juuri siksi Keuruun taiteilijaseura on päättänyt juhlia 40-vuotistaivaltaan perustajajäsentensä näyttelyllä. Hyvä niin ja siksikin, että paikkakunnan nuorempi polvi saati ulkopaikkakuntalaiset tuskin tietävät juuri mitään siitä, miten kiinnostava Keuruun taiteilijaseuran alkuhistoria on.
Juhlanäyttelyn taiteilijoita ovat Paavo Airaksinen, Mauno Sartoviita (Viitanen), Eino Lehtinen, Veikko Koskinen ja Raimo Paavola. Kolme ensin mainittua taiteilijaa ovat jo edesmenneitä.