Matkahuollon tiedote Seutulipun käyttäjille
Keuruu kuuluu Jyväskylän ja Tampereen itäisen alueen seutulippualueisiin. Seutulipulla on mahdollisuus matkustaa rajattomasti kuukauden aikana linja-autojen vakiovuoroliikenteessä seutulippualueen sisällä. Lisätietoa Seutulipusta ja alueista Matkahuollon sivuilta.
Keuruulta on erittäin hyvät linja-autoyhteydet maakunnan keskuskaupunkiin Jyväskylään. Lisäksi toimivat yhteydet ovat olemassa myös muihin ilmansuuntiin. Keuruulla tai Keuruun läpi kulkevia linja-autoyhteyksiä operoivat Töysän Linja Oy / Karstulan Liikenne Oy, Matka-Mäkelä Oy, Väinö Paunu Oy sekä Satakunnan Liikenne / Jyväskylän Liikenne.
VR Oy hoitaa raideliikennettä alueellamme. Keuruu ja etenkin Haapamäen asema ovat keskeisellä paikalla koko Suomen raideliikenne huomioon ottaen. Juna mahdollistaa yhden päivän aikana tapahtuvan asioinnin maamme pääkaupungissa Helsingissä. Etelän suunnan yhteyksien lisäksi juna on hyvä vaihtoehto niin Jyväskylän kuin Seinäjoen suuntaan matkaaville.
KEURUUN SISÄINEN JOUKKOLIIKENNE
Keuruun kaupunki järjestää palvelu- ja asiointiliikennettä kaupungin rajojen sisällä. Liikenteen piiriin kuuluvat niin haja-asutusalueet, kuin Keuruun keskustan alue, jossa palvelee maanantaisin aikataulutettu palveluliikennelinja, Puikkari.
KEURUUN SISÄISEN LIIKENTEEN AIKATAULUJA
Keuruun kaupungin palveluliikennelinjan aikataulu
Haja-asutusalueiden asiointiliikenteen yhteystiedot
MUITA AIKATAULUJA
Oy Matkahuolto AB
VR Group
Matka Mäkelä Oy:n aikataulut
Töysän Linja Oy:n aikataulut