Yleinen edunvalvonta

Keuruun kaupungin edunvalvontatoimisto
Keskusaukion eCenterin 2. kerros
Käyntiosoite: Keskusaukio 3, eCenter 2 krs, 42700 Keuruu
Postiosoite:   Keskusaukio 3, 42700 Keuruu

Soittoaika arkisin klo 9 - 11. Vastaanotto ajanvarauksella.
Asiakaspalvelu ilman ajanvarausta maanantaisin klo 9 - 15.

Keuruun kaupungin edunvalvontatoimisto järjestää holhoustoimen edunvalvontapalvelut Keuruun, Multian, Mänttä-Vilppulan, Ruoveden ja Virtain alueen asukkaille.

Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät

Useimmiten edunvalvoja määrätään huolehtimaan päämiehensä taloudellisista asioista ja omaisuudesta. Edunvalvoja toimii yhdessä päämiehensä kanssa tai hänen puolestaan päämiehensä etujen turvaamiseksi. Edunvalvoja voidaan määrätä hoitamaan myös yksittäistä asiaa, esimerkiksi kiinteistön myymistä päämiehensä puolesta.

Milloin edunvalvojaa haetaan?

Maistraatti tai käräjäoikeus voi määrätä edunvalvojan henkilölle, joka ei itse kykene valvomaan etuaan tai hoitamaan asioitaan, esimerkiksi vaikean sairauden tai korkean ikänsä vuoksi.

Jos on olemassa vaara, että sairas henkilö omilla toimillaan aiheuttaa itselleen taloudellisia vaikeuksia tai että muut henkilöt käyttävät häntä hyväkseen, voi käräjäoikeus edunvalvonnan lisäksi määrätä, ettei henkilö saa itse tehdä esimerkiksi suuria ostoksia tai sopimuksia. Tätä kutsutaan toimintakelpoisuuden rajoittamiseksi.

Äärimmäisessä tapauksessa käräjäoikeus voi julistaa henkilön vajaavaltaiseksi, jolloin hän menettää kokonaan oikeutensa hoitaa asioitaan. Edunvalvoja huolehtii tällöin kaikista vajaavaltaisen asioista.

Käräjäoikeuden on määrättävä edunvalvoja, jos elossa olevan henkilön olinpaikka on tuntematon ja hänen taloudelliset asiansa vaativat hoitoa.

Edunvalvojan tehtävän sisällöstä päättää maistraatti tai käräjäoikeus

Miten edunvalvojaa haetaan?

Edunvalvontaa tai toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa on syytä kääntyä ensin holhousviranomaisen eli maistraatin puoleen.

Edunvalvojaa haetaan kirjallisella hakemuksella, johon tulee yleensä liittää lääkärinlausunto. Hakemuksen voi tehdä joko apua tarvitseva henkilö itse, tämän isä, äiti, aviopuoliso, lapsi tai muu läheinen henkilö, edunvalvoja tai maistraatti. Kuolinpesään liittyvää edunvalvojan määräystä voi hakea myös pesänselvittäjä, muu pesänhoitaja, pesänjakaja tai kuka tahansa kuolinpesän osakas. Alaikäistä koskevan edunvalvojan määräämisasian voi panna vireille myös alaikäisen huoltaja ja sosiaalihuoltolain 6 §:ssä tarkoitettu toimielin, joka on yleensä sosiaalilautakunta. Maistraattiin voi myös ilmoittaa siitä, että tietty henkilö on ilmeisesti edunvalvojan tarpeessa.

Holhousviranomaisena toimii kotikunnan maistraatti

Keuruun ja Multian asukkaille:
Länsi- ja Sisä-Suomen maistraatti/Jyväskylän yksikkö, Holhoustoimi, Yliopistonkatu 28, PL 253, 40101 Jyväskylä
puh. 029 553 7236, puhelinaika klo 9.00 - 11.00.

Mänttä-Vilppulan, Ruoveden ja Virtain alueen asukkaille:
Länsi- ja Sisä-Suomen maistraatti/Tampereen yksikkö, Holhoustoimi, Hatanpäänvaltatie 24, PL 682, 33101 Tampere
puh. 029 553 7236, puhelinaika klo 9.00 - 11.00.

Holhousviranomaisena toimiva maistraatti valvoo edunvalvojien toimintaa mm. tarkastamalla tilit ja myöntämällä luvat päämiehen puolesta tehtäviin tärkeimpiin oikeustoimiin. Maistraatti voi määrätä edunvalvojalle sijaisen mikäli tämä on esteellinen edustamaan päämiestään aiotussa oikeustoimessa. Maistraatit pitävät valtakunnallista holhousasioiden rekisteriä. Jotta kukaan ei olisi edunvalvonnassa tarpeettomasti, maistraatti selvittää joka neljäs vuosi, onko edunvalvontaa tarpeen jatkaa. Käräjäoikeus voi hakemuksesta vapauttaa edunvalvonnan, jos tarvetta ei enää ole.

1. yleinen edunvalvoja
Metsola Merja
040 480 2984
2. yleinen edunvalvoja
Tenkula Piia
040 480 2983
Edunvalvontasihteeri
Kaukonen Virpi
040 480 2982
Edunvalvontasihteeri
Metsola Pirkko
040 480 2689
Edunvalvontasihteeri
Tuominen Marita
040 480 2981
Edunvalvontasihteeri
Haatanen Annamari
040 684 1620