Yksityiset palveluntuottajat

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 922/2011 11§:n mukaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluita tuotetaan.

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 12 §:n mukaan palvelujen tuottajan on tehtävä kirjallinen ilmoitus vastuuhenkilön vaihtumisesta ja toiminnan lopettamisesta ilmoituksen vastaanottaneelle kunnan toimielimelle.

Aluehallintoviraston ohjeisiin pääset tästä.

Kunnan toimielimen on viipymättä annettava aluehallintovirastolle saamansa tiedot lukuun ottamatta tietoja sellaisista palvelujen tuottajista, jotka tuottavat ainoastaan sosiaalihuoltolain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin kotipalveluihin kuuluvia tukipalveluja tai niihin rinnastettavia palveluja taikka yksityistä perhepäivähoitoa (13 §). Sosiaalihuoltolain mukaan kotipalveluun sisältyvinä tukipalveluina annetaan ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalveluja sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluja.

Mikäli kyse on ainoastaan sosiaalihuollon kotipalveluiden tukipalveluista, aluehallintovirastolle ei toimiteta tietoja , vaan kunta tallettaa tiedot omaan rekisteriinsä. Kun yrittäjä on hyväksytty Keuruun rekisteriin, hän saa tuottaa tukipalveluja arvonlisäverottomasti.

Lisätietoa sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverottomuudesta verohallinnon sivuilta.

Sosiaalihuollon kotipalvelun tukipalveluita tuottavat Keuruulla:

Aamusta Iltaan Palvelut Oy, p. 045 122 1000

Elinkeinoyhtymä Kotiapu Heinänen/Tapper, p. 040 564 5633 tai 040 532 3254

Hoitava Group Oy, p. 044 536 0704

Keurusseudun Kotihoito Oy, p. 040 7050 990

Kotiperhonen Oy, p. 014 423 123

Kuljetus Kansanaho ky, p. 044 5445 001

L&A Hengähdys Oy, p. 040 542 2957

Mesira Oy, aputoiminimi Kotipalvelu Hannele, p. 040 730 5426

Posti Oy, Posti Kotipalvelut, www.posti.fi/kotipalvelut

Tmi Aija Hartikainen, p. 0400 959 302

Tmi Ansan Kotiapu, p. 040 419 2607

Tmi Erikan jalka- ja kotihoito, p. 0400 597 920

Tmi HTA Palvelut, p. 040 545 9901

Tmi JN-Palvelut, p. 040 537 5589

Tmi Laikkola team, p. 040 734 0979

Tmi Kameleontti Eila Luopakka, p. 050 366 3029

Tmi Kodintähti Venla, p. 040 576 9034

Tmi Koruisa, p. 050 321 4057

Tmi Kotiapu Pisara, p. 044 971 0385

Tmi Kotiapu Varma, p. 050 575 5337

Tmi Markus Laikkola, p. 046 811 7979

Tmi Satu Kajosmäki, p. 040 727 5204

Tmi Siivouspalvelu Ka-Ti, p. 040 768 5970

Tmi Tiina Moisio-Rusila, p. 040 416 5471

Zolina Oy, p. 050 910 2655

Perusturvapalvelut ja Keuruun kaupunki eivät vastaa yhteystietojen oikeellisuudesta. Vastuu yhteystietojen ajantasaisuuden päivittämisestä perusturvan toimistonhoitajalle (p. 0400 786 082) on yrittäjällä.