Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Yleiskaavassa määritetään kunnan kehityksen suuret linjat sekä kaava-alueen käyttö, esimerkiksi asuinalueiden, työpaikkojen ja liikenneväylien sijainti. Yleiskaavoituksella osoitetaan alueiden käytön päämäärät ja se ohjaa alueen asemakaavojen laatimista.

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kaava esitetään kartalla, ja siihen liitetään kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus.

Yleiskaava on joustava kaavamuoto. Se voi olla luonteeltaan hyvinkin strateginen ja yleispiirteinen lähestyen maakuntakaavan esittämistapaa. Toisaalta yleiskaava voidaan laatia tarkaksi suoraan rakentamista ohjaavaksi. Tällaisia yleiskaavoja laaditaan erityisesti ranta- ja kyläalueille.

Keuruun kaupungin oikeusvaikutteiset yleiskaavat

Keuruun oikeusvaikutteiset yleiskaavat alueittain kartalla esitettyinä (pdf)

Yllä olevien yleiskaavojen asiakirjoihin pääsee tutustumaan kaavoituspalveluissa.