Siirry sisältöön
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Suomen Sukututkimusseura järjestää maamme suurimman vuotuisen sukututkijoiden koulutustapahtuman Suku 2020 tänä vuonna Keuruulla. Tapahtuma järjestetään perjantaista sunnuntaihin 27.–29.3.2020, ja sen teemana on sukukirjan toteutus Sukukirja vaihe vaiheelta.

Tapahtuman pääyhteistyökumppaneina ovat tänä vuonna Printek ja Keuruun kaupunki. Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee tapahtuman järjestämistä.

Suku 2020 -tapahtuman avajaiset ovat lauantaina klo 9.00–10.00 Keuruun yhteiskoulun juhlasalissa. Siellä kuullaan Keuruun kaupungin tervehdys, jonka esittää kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Oinonen, sekä Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtajan puhe. Avajaistilaisuudessa julkistetaan myös Vuoden sukukirja -kilpailun voittaja.

Tapahtuma käsittää esitelmiä, koulutustilaisuuksia sekä tutustumiskäyntejä. Koulutustilaisuudet pidetään perjantaina 27.3. Hotelli Viikinhovissa (Unio Sarlinintie 2), jonne on järjestetty bussikuljetus. Esitelmät esitetään Keuruun yhteiskoulun (Jussi Rainiontie 5) juhlasalissa ja auditoriossa lauantaina ja sunnuntaina 28.–29.3. Tutustumiskäynti Otavan Kirjapainoon järjestetään perjantaina 27.3. ja tutustumiskierros Vanhaan Keuruuseen lauantaina 28.3. Tapahtuman illallinen tarjoillaan lauantaina 28.3. Hotelli Viikinhovissa.

Tapahtumaan ja siellä pidettäviin esitelmiin on vapaa pääsy. Koulutustilaisuuksiin, illalliselle ja tutustumiskäynteihin pääsee mukaan ilmoittautumalla etukäteen.

Tarkemmat tiedot tapahtuman sisällöistä, ilmoittautumisesta ja näyttelypaikkojen varauksista löydät Suku 2020 -tapahtumasivuilta.

Seuraa Suku 2020 -tapahtumaa myös Facebookissa.