Siirry sisältöön
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Valtatien 23 (Haapamäentie) parantaminen Melonsaaren kohdalla Keuruulla, maantien 348 (Kolhontie) sekä Melonsaarentien liittymien kohdalla, alkaa keväällä 2021. Keski-Suomen ELY-keskus toimii hankkeen rakennuttajana, urakoitsijana toimii Maansiirto Hämeenniemi Ky. Valtatien 23 liittymä- ja liikennejärjestelyt Keuruun Melonsaaren kohdalla on ELY-keskuksen ja Keuruun kaupungin yhteishanke, jolle eduskunta on myöntänyt erillisrahoituksen, ja sen kokonaiskustannusten arvioidaan olevan noin 0,35 miljoonaa euroa.

Toimenpiteet ja niiden vaikutukset

Urakassa toteutetaan valtatien 23 (Haapamäentie) ja maantien 348 (Kolhontie) liittymän tiemerkinnöin toteutettava pääsuunnan kanavointi, sekä Melonsaarentien liittymä siirretään uuteen paikkaan. Valtatien 23 pientareita levennetään ja tievalaistusta sekä työalueella olevia kaapeleita siirretään kanavoinnin edellyttämässä laajuudessa, ajoradat päällystetään ja valtatien varteen rakennetaan linja-autopysäkit (2), jotka varustetaan katoksilla sekä tarvittavilla yhteyksillä nykyisille jalankulku- ja pyöräilyväylille. Toimenpiteet parantavat ajoneuvoliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuutta ja olosuhteita.

Rakentaminen

Rakentaminen alkaa huhti-toukokuun vaihteessa valtatien varrella puuston, kasvillisuuden ja pintamaiden poistolla, sekä valmistelevilla maanrakennustöillä. Touko-kesäkuun aikana tehdään mm. tarvittavat maanleikkaus- ja massanvaihtotyöt, kaapelien siirrot, tievalaistuksen asennukset, sekä liittymien ja levennyksien kerrosrakenteet. Urakan loput viimeistelytyöt, sisältäen mm. asfaltoinnin, liikennemerkit ja tiemerkinnät, suoritetaan kesä-heinäkuun aikana, ja koko urakka on valmis viimeistään syyskuussa 2021.

Haitat liikenteelle

Rakentamisen aikana haitat kohdistuvat lähinnä Haapamäentielle, Kolhontielle sekä Melonsaarentielle, johtuen työskentelystä osin ajokaistoilla tai niiden reunoilla, alennetuista ajonopeuksista ja työmaaliikenteestä. Hetkittäiset ajokaistan sulkemiset sekä liikenteen pysäytykset ovat mahdollisia.
Erityisesti autoilijoilta pyydetään varovaisuutta, koska työskennellään valtatiellä ja sen liittymissä, näkemäalueet ovat paikoittain lyhyet ja tien piennaralueet ovat rakennustöiden vuoksi hyvin kapeita tai niissä on kaivantoja. Lisäksi uuden tievalaistuksen asentamisen aikana voi valaistus olla ajoittain puutteellinen.

ELY-keskus toivoo kaikilta tiellä liikkujilta varovaisuutta työmaa-alueen kohdalla.

Osoitteesta https://vayla.fi/keski-suomessa-rakenteilla löytyy tietoa Keski-Suomen käynnissä olevista tiehankkeista.

Väyläviraston sivuille pääsee tästä linkistä (vayla.fi)

Yhteystiedot

Keski-Suomen ELY-keskus
Projektipäällikkö
Petri Teerimäki
0295 024 008
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Maansiirto Hämeenniemi Ky
Työmaapäällikkö
Matti Varis
040 740 8302
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jaa artikkeli Facebookissa