Siirry sisältöön
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Ikääntyvät tarvitsevat ammattitaitoista hoitoa ja huolenpitoa, mutta tekijöistä on kova pula. Gradia Jyväskylä aloittaa elokuussa 2021 ikääntyvien hoidon ja kuntoutuksen osaamisalan lähihoitajakoulutuksen, jossa suurin osa oppimisesta tapahtuu työpaikoilla. Tavoitteena on, että opiskelijat työllistyvät koulutustyöpaikkoihinsa.

Koulutusmalli rakentuu kuntien, työnantajien ja Gradian yhteistyössä. Keuruun kaupunki on mukana koulutustyöpaikkaverkostossa. Koulutusmallin hyötyinä on, että työpaikat pystyvät kiinnittämään opiskelijat osaksi työyhteisöä jo opintojen aikana ja pitkäkestoinen oppiminen työpaikalla valmentaa monipuolisesti lähihoitajan tehtävään.

Opiskelija voi suorittaa suurimman osan opinnoistaan kotipaikkakunnallaan työelämässä oppien ja etäopintoja tehden. Tämä madaltaa kynnystä hakeutua opintoihin.

Koulutus on kiinnostava mahdollisuus alanvaihtajille ja vailla työtä oleville. Tarjolla on selkeä koulutuspolku, jonka päässä odottaa lähes varma työpaikka.

Työpaikkaohjaaja tärkeässä roolissa

Jokaiselle opiskelijalle nimetään koulutustyöpaikalta työpaikkaohjaaja ja työpaikka sitoutuu ohjaamaan opiskelijaa 3 – 4 päivää viikossa koko opintojen ajan. Toimiva työpaikkaohjaus varmistaa koulutuksen onnistumisen. Hyvä ohjaus ja työyhteisön positiivinen asenne kiinnittävät opiskelijan työpaikkaan ja vahvistavat opiskelijan halukkuutta jatkaa paikassa myöhemmin työsuhteisena työntekijänä. Gradia perehdyttää esimiehet, työpaikkaohjaajat ja työyhteisöt toimintamalliin.

Hakeutuminen koulutukseen

Hakeminen työvoimakoulutukseen 30.5. mennessä:

Täytä hakulomake te-palveluiden verkkosivuilla

Hakeminen omaehtoiseen koulutukseen 3.6. mennessä:
Täytä hakulomake Gradian verkkosivuilla

Apua ja neuvontaa hakemiseen Gradian Hakupalveluista puh. 040 341 6193

Lisätietoja koulutusmallista työnantajille ja kunnille

Krista Hanski, asiakkuuspäällikkö, Gradia Jyväskylä / Työelämä- ja yrityspalvelut
Puh. 040 341 5191, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Jaa artikkeli Facebookissa