RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Esityslista 08.05.2025/Asianro 38
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kokouksen järjestäytyminen
KASV 08.05.2025
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avaa kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 30.04.2025.
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.
Toimielimen kokoukseen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Päätös
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Tapani Paasu ja Auli Rannikko (varalle Pasi Kovanen ja Minna Pessinen).
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden työpäivän kuluessa kokouksesta sähköisellä allekirjoituksella.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: www.keuruu.fi /paatoksenteko/paatoksenteko/esityslistat ja pöytäkirjat). Pöytäkirja julkaistaan: 13.05.2025.
Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat lautakunnan jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |