RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | Henkilöstökertomus 2022 |
Henkilöstökertomus 2022
VALT 12.06.2023 § 23
259/01.00.02/2023
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedoksi Keuruun kaupungin henkilöstökertomuksen 2022.
KH 29.05.2023 § 121
Valmistelija Kaupunginjohtaja Noora Pajari, noora.pajari(at)keuruu.fi, p. 040 844 5778
Päätös Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
Kokouksessa muutettu kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus
1) toteaa, että yhteistyötoimikunnan jäsenille on annettu mahdollisuus ottaa kantaa henkilöstökertomukseen
2) päättää hyväksyä Keuruun kaupungin henkilöstökertomuksen 2022
3) saattaa henkilöstökertomuksen 2022 tiedoksi kaupunginvaltuustolle
Henkilöstöpäällikkö Milla Nousimaa poistui asian käsittelyn jälkeen klo 19.20.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) hyväksyä Keuruun kaupungin henkilöstökertomuksen 2022
2) saattaa henkilöstökertomuksen 2022 tiedoksi kaupunginvaltuustolle
Selostus
Keuruun kaupungin henkilöstökertomus 2022 antaa tietoa muun muassa henkilöstön työhyvinvoinnista, henkilöstökustannuksista, henkilöstön määrästä ja rakenteesta, keskeisimmistä tunnusluvuista sekä henkilöstön osaamisen kehittämisestä.
Keuruun kaupungin Henkilöstökertomus 2022 on osittain laadittu Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n uuden suosituksen "Henkilöstövoimavarojen arviointi - suositus henkilöstökertomuksen laadintaan" mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |