RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 5 | Valtuustoaloite_Pride liputus |
Valtuustoaloite 12.6.2023 / Pride-liputuksen järjestäminen Keuruun kaupungintalolla
VALT 12.06.2023 § 25
288/00.01.02.03/2023
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Selostus
Taija Santamäen ja seitsemän muun allekirjoittama valtuustoaloite Pride liputuksen järjestäminen Keuruun kaupungintalolla:
Allekirjoittaneet esittävät aloitteessaan, että Keuruun kaupunki järjestää kaupungintalolla sateenkaariliputuksen Pride viikolla ja/tai Keuruu Pride tapahtumapäivänä.
Allekirjoittaneet esittävät, että päättäjien tulee yhdessä Keuruun kaupungin kanssa viestiä, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä teemoja ja että Keuruun kaupunki on syrjinnästä vapaa. Liputus on kaupungille eleenä pieni ja kustannuksiltaan vaatimaton, mutta sen symbolinen merkitys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja heidän läheisilleen on valtavan suuri.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |