RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pirtti-Moskuvan tuulivoimaosayleiskaava / käynnistäminen
KH 19.06.2023 § 135
247/10.02.02/2023
Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä
timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 763 995
Päätös Puheenjohtaja esitti, että asia jätetään pöydälle.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta, että asia jätetään pöydälle.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää Pirtti-Moskuvan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osayleiskaavoituksen liitekartassa rajatulla alueella.
Selostus
WestWind Oy on jättänyt aloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Keuruun koillisosaan, Ampialan kylän itäpuolelle, lähelle Multian ja Petäjäveden rajaa. Osayleiskaavan tavoitteena on tutkia tuuli- ja aurinkovoima rakentamisen mahdollisuuksia.
Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena. Tuulivoimaosayleiskaava-alueelle sovelletaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukaista arviointimenettelyä (YVA).
Kaavoituksen ja YVA:n sekä maanomistajakorvausten kustannuksista vastaa hankkeeseen ryhtyvä ja niistä sovitaan tarkemmin erillisellä kaavoitusopimuksella.
Liitteenä aluerajauskartta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |