RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 22.08.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
EL 22.08.2023 § 59
Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen.
Puheenjohtaja avaa kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan/johtokunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 15.08.2023
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.
Toimielimen kokoukseen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Anna Saastamoinen ja Maija Rinne.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Juho Lintula ja Maija Rinne.
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: www.keuruu.fi/paatoksenteko/paatoksenteko /esityslistat ja pöytäkirjat).
Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |