RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.06.2023/Pykälä 153
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
KH 28.06.2023 § 153
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Kaupunginhallituksen kokouskutsu ja esityslista on lähetetty hallituksen jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 22.6.2023
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.
Toimielimen kokoukseen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Päätös Hyväksyttiin.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Emilia Koikkalainen ja Hannu Rantanen.
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: www.keuruu.fi/paatoksenteko/paatoksenteko /esityslistat ja pöytäkirjat).
Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat hallituksen jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös Lisäasiana hyväksyttiin käsiteltäväksi:
§ 159: Keuruun Jäähalli Oy:n yhtiökokousedustajan evästäminen
Muutoin asiat päätettiin käsitellä esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |