RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keurusselän ympäristönsuojelujaosto
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset
YMPJAOST 06.09.2023 § 28
Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri Taina Lahtinen-Joensalmi p. 040 587 2229, taina.lahtinen-joensalmi(at)keuruu.fi
Päätös Merkitään viranhaltijapäätökset tiedoksi.
Esittelijä Ympäristönsuojelusihteeri Lahtinen-Joensalmi Taina
Päätösehdotus Keurusselän ympäristönsuojelujaosto merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi ja toteaa, että otto-oikeutta ei käytetä.
Selostus Keurusselän ympäristönsuojelujaoston alaiset viranhaltijapäätökset ajalta 26.5. - 30.8.2023.
Päätös öljysäiliön maahan jättämisestä / Kaakkoraitti 14, Keuruu
Päätös öljysäiliön maahan jättämisestä / Vuorentie 17 / Mänttä-Vilppula
Päätös sekajäteastian tyhjennysvälin pidentämisestä / Lankkuantie 35, Keuruu
Päätös ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisesta meluilmoituksesta / Keurusselkä Hotels Oy, Keuruu
Päätös maa-ainesluvan siirtämisestä Maanrakennus Koskela Oy:lle / Keuruu (dnro 299/11.03.03/2023, jatkoa asialle 233/10.03.00/2016)
Päätös ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisesta meluilmoituksesta / Jämsän kristillinen opisto, Keuruu
Päätös ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisesta meluilmoituksesta / Nyyssis Oy, Camping Nyyssänniemi, Keuruu
Päätös ympäristönsuojelulain mukaisesta meluilmoituksesta / Crazy Drivers Stunt Show, Keuruu
Päätös ympäristönsuojelulain mukaisesta meluilmoituksesta / Oteran Oy, Keuruu
Päätös ympäristönsuojelulain mukaisesta meluilmoituksesta / Keuruun markkinat
Päätös öljysäiliön maahan jättämisestä / Peurakatu 1 / Mänttä-Vilppula
Päätös sekajäteastian tyhjennysvälin pidentämisestä / Hyttikankaantie 30, Haapamäki
Päätös sekajäteastian tyhjennysvälin pidentämisestä / Talvitie 7, Keuruu
Päätös öljysäiliön maahan jättämisestä / Ainontie 5 / Mänttä-Vilppula
Päätös öljysäiliön maahan jättämisestä / Sirppitie 6 / Mänttä-Vilppula
Päätös vesihuoltolain 11 §:n mukaisessa asiassa / Vuoritie 10, Hapamäki (249-402-4-51)
Päätös öljysäiliön maahan jättämisestä, Leponiementie 7, Haapamäki
Päätös sekajäteastian tyhjennysvälin pidentämisestä / Orasentie 66, Keuruu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |