RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Arviointikertomus 2022 |
Arviointikertomus 2022
TARK 15.08.2023 § 24
24/00.03.00/2022
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2022 arviointikertomuksen, ja pyytää kaupunginhallitusta antamaan syyskuun loppuun mennessä valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
VALT 12.06.2023 § 22
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ehdottaman päätösehdotuksen muutoksen mukaan, että Arviointikertomus 2022 palautetaan tarkastuslautakunnan valmisteluun ja että käsittely siirretään seuraavaan valtuuston kokoukseen.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2022 arviointikertomuksen, ja pyytää kaupunginhallitusta antamaan syyskuun loppuun mennessä valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
TARK 31.05.2023 § 20
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2022 arviointikertomuksen sekä saattaa sen valtuuston tiedoksi.
Kaupunginhallitus antaa valtuustolle syyskuun loppuun mennessä lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta (Kuntalaki 121 §).
Selostus
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat ja arvioitava ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta on toimintavuoden aikana kokouksissaan perehtynyt kaupungin toimintaan. Ensisijaisesti arviointi suoritetaan vuoden talousarvion, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen perusteella. Tarkastuslautakunta on vuoden 2022 arviointia varten kuullut myös kokouksissaan viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.
Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Tarkastuslautakunta on käsitellyt arviointikertomuksen sisältöä kokouksissaan 24.1., 21.2., 16.3. ja 18.4.2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |