RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 229
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 23.10.2023 päätösten toimeenpano
KH 30.10.2023 § 229
137/00.02.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi. p. 040 648 3929
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 23.10.2023 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eikä valtuusto ole päätöksiä tehdessään ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset ole lain tai asetuksen vastaisia, joten ne voidaan hyväksyä toimeenpantavaksi.
Selostus
Valtuuston kokouksessa 23.10.2023 käsiteltiin seuraavat asiat:
Kaupungin talouden osavuosikatsaus 1-6/2023
Arviointikertomus 2022
Kaupunkistrategian toimenpideohjelmien seuranta 1-6/2023
Matkailustrategia 2023-2027
Keuruun kaupungin hallintosääntö 1.12.2023 alkaen
Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen perustaminen ja siihen liittyvän yhteistoimintasopimuksen ja järjestämissuunnitelman hyväksyminen
Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024
Kiinteistöveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024
Eropyyntö Keuruun kaupungin luottamustoimista / Raittila
Valtuustoaloite: Liputuksen järjestäminen järjestöjen tapahtumissa
Keuruun kaupungintalolla
Valtuustoaloite: Pride-liputuksen järjestäminen Keuruun kaupungintalolla
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |