Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Arviointikertomus v. 2023

TARK 16.01.2024 § 4  

24/00.03.00/2022  

Päätös Keskusteltiin alustavasta työnjaosta, päätetään helmikuun kokouksessa.

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta sopii työnjaon arviointikertomuksen laadintaan.

Selostus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta valmistelee hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat ja valtuusto päättää niistä.

Valtuusto asettaa talousarviossa kunnalle ja kuntakonsernille toiminnan ja talouden tavoitteet. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko tavoitteet toteutuneet, ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida myös talouden tasapainotuksen toteutumista.

Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa