Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

EL 18.06.2024 § 45  

    

Kokouksen avaus         Puheenjohtaja avasi kokouksen

Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Selostus Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan/johtokunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.

Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.

Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 11.06.2024.

Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.

Toimielimen kokoukseen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.

Pöytäkirjantarkastajien valinta

Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kaija Asunmaa ja Juho Lintula.

Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Kaija Asunmaa ja Juho Lintula

Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.

Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: www.keuruu.fi/paatoksenteko/paatoksenteko/esityslistat ja pöytäkirjat). Pöytäkirja julkaistaan: 19.06.2024.

Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.

Työjärjestyksen hyväksyminen

Päätös Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa