RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 144
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 11 | Kehittämishankkeiden lainarahoituksen periaatteet |
Välirahoitus MARMASKAT II -hanke
KH 19.06.2023 § 144
285/02.05.01.00/2023
Valmistelija Talouspäällikkö Jari Jaakkola, jari.jaakkola(at)keuruu.fi, p. 040 487 9553
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää 12.950 euron välirahoituksen Martinjärven Vesienhoitoyhdistys ry:lle MARMASKAT II-vesistöjen kunnostushankkeen toista vaihetta varten. Välirahoituslaina myönnetään kaupunginhallituksen 3.6.2013 hyväksymien periaatteiden mukaisesti siten, että lainasta perittävä korko on 1 % / vuosi.
Selostus
Keuruun kaupunginhallitus on 3.6.2013 § 179 hyväksynyt EU-hankkeiden välirahoituksen periaatteet, joiden mukaan kaupunginhallitus voi myöntää keuruulaisille yhteisöille EU-rahoitteisiin maaseudun kehittämishankkeisiin välirahoitusta enintään hankkeen julkista rahoitusosuutta vastaavan määrän.
Martinjärven vesienhoitoyhdistys ry hakee Keuruun kaupunginhallitukselta välirahoitusta kolmivaiheisen MARMASKAT II-vesistöjen kunnostushankkeen toista vaihetta varten.
Kolmivaiheisen MARMASKAT II-hankkeen tavoitteina on:
1. Nostaa Masojoen ja Martinjärven keskivedenpintaa 25 cm ja vähentää tulvahaittoja Masojoella.
2. Kattilakosken virtavesi- eli kalataloudellinen kunnostus.
Keski-Suomen ELY-keskus on käsitellyt avustushakemuksen ja on myöntänyt päätöksellään 28.4.2022 avustusta 12 950,00 euroa. Avustuksen osuus on 70 % toisen vaiheen budjetista 18 500 euroa.
Martinjärven Vesienhoitoyhdistys ry. hakee Keuruun kaupungilta hankkeen toista vaihetta varten julkista rahoitusosuutta (70 %) vastaavan määrän lainaa välirahoituksena kaupungin omien kehittämishankkeiden lainarahoituksen periaatteiden mukaisesti. Yhdistyksen oma rahoitusosuus on hakemuksen mukaan jo valmiina.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |