Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Hanke on osa seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistävää hankekokonaisuutta.

Hankkeessa edistetään mahdollisuuksia suorittaa toisen asteen koulutusta ja korkeakoulutusta seutukaupungeista käsin. Ennakointitiedon pohjalta tuodaan näkyväksi puuttuvaa osaamista. Osaamisen vahvistamiseen tähdätään ketterillä ja joustavilla toimintamalleilla.

Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä muun muassa TE-toimistojen, ELY-keskusten, koulutuksenjärjestäjien ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat hankkeen valmisteluvaiheessa tunnistetut, samaan teemaan liittyvät alueelliset ja valtakunnalliset hankkeet.

Seutukaupungit              Monikampus Finland

Hankekuulumiset

Hankkeen kuulumisia alkumetreiltä, helmikuu 2022 (pdf)

Hankkeen kuulumisia maaliskuu 2022 (pdf)

Hankkeen kuulumisia huhti-toukokuu 2022 (pdf)

Neljän oppilaitoksen tapaaminen

Neljän oppilaitoksen edustajien tapaaminen Keuruulla.

Hankkeen kuulumisia elo-syyskuu 2022

 Hanketoimijat  ja yhteistyökumppanit rekrymessuilla Jyväskylässä

 Hanketoimijat ja yhteistyökumppanit rekrymessuilla Jyväskylässä.

Otavan rekrytilaisuus

Hanketoimijoita ja yhteistyökumppaneita Otavan kirjapainokylän miitissä.

Hanketoimijat Jämsä tehtaalla

Hanketoimijat ja yhteistyökumppanit vierailulla Jämsä tehtaalla syksyllä 2022.

Hankkeen kuulumisia joulukuu 2022

Monikampustyöpaja

Lokakuussa 2022 Keuruulla järjestettiin työpaja, jossa ideoitiin yhteisöllisen opiskelutilan toimintoja ja tavoitteita. Pajaan osallistui 20 henkilöä.

Hankkeen kuulumisia kesäkuu 2023 - Mitä olisi tapahtunut ilman hanketta?

Esitteet

Opinpolkuprosessi Keuruulla: Opinpolku - mikä se on? (pdf)

Keuruun koulutusesite - Kouluttautuva Keuruu (pdf)

Hanki osaamista omalla paikkakunnalla - Kouluttaudu Keuruulla! (pdf)

Opiskelun nivelvaiheet - Toimijat, tukijat ja roolitukset Keuruulla (pdf)

Tapahtumat

Hakijan koulutusinfo mainos Lopullinen

Sasky tilaisuus

Webinaari Oppisopimus ratkaisuna työvoima ja osaamispulaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hankkeen tapahtumat 2023

Saskyn infotilaisuus

Keuruulla järjestettiin Saskyn ja työllisyyspalveluiden infotilaisuus majoitus- ja ravitsemusalasta.

Jopo-luokan oppilaita ja projektipäällikkö

Keuruun joustavan perusopetuksen JoPO-luokan kanssa pilotoitiin yritystietokortteja.

Hankkeen tuottamaa materiaalia tms.

Unelmakartta

Keuruun yritystietokortit (Opiskelija täyttää)

Keuruun yritystietokortit (Yritys täyttää)

Opiskeletko korkeakouluopintoja Keuruulla - vastaa kyselyyn https://forms.gle/4oWovWZdAMLmQKKn7

Korkeakoulukyselyraportti (pdf)

Mitäs jos minäkin ennakoisin (pdf)

Monikampus-raportti (pdf)

Keuruun alueen korkeakouluvisio ja -strategia (pdf)

Linkit

Toisen asteen ammatillinen koulutus Keuruulla

Lukiokoulutus Keuruulla (keuruunlukio.fi)

Avoin korkeakouluopetus Keuruulla

Kurkistuskurssit syksy 2022

Yritys- ja oppilaitosyhteistyön monet mahdollisuudet

Äänet kuuluviin. Tuula Kivimäki haluaa siivoojat ylpeästi esiin

 

Yhteystiedot

Heli Antila
projektipäällikkö
puh. 040 141 7845
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.