Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Yritykset voivat hakea tukea Koronasta johtuviin ongelmiin, jotka aiheuttavat haasteita liiketoimintaan ja kassavirtaan.

Eri kokoiset yritykset voivat hakea tukea kolmen eri väylän kautta:

Business Finlandin tuki yrityksille

Rahoitus on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille (oy, oyj, ay, ky, osk), joilla on 6-250 työntekijää, ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Haku Business Finlandilta. Lisätietoja oheisesta linkistä.  Lisätietoa yritystuesta Business Finlandin sivuilta.

ELY-keskuksen tuki yrityksille

Rahoitus tarkoitettu yrityksille, jossa yrittäjän lisäksi työskentelee 1 – 5 henkilöä / lisäksi avustus on tarkoitettu myös niille yksityisille elinkeinoharjoittajille (toiminimet), joiden kokoaikaisten työntekijöiden määrä on enemmän kuin viisi työntekijää. Haku ELY–keskukselta.

Lisätietoja ja linkki hakemuksen tekemiseen löytyy ELY-keskuksen poikkeusrahoitus-sivulta

HAKU: ELY:n yritystukea voi hakea Aluehallinnon asiointipalvelussa

Oheisessa liitetiedostossa (Ohje_ELY_poikkeusrahoitushakemus.pdf) on ohje hakemuksen laatimisesta.

Kunnan tuki yksinyrittäjille

TEM:n kunnan kautta koordinoima tuki on kertaluonteinen max. 2.000 euron suuruinen tuki, joka riippuu valtion kunnalle kohdentamasta summasta sekä kunnalle jätettyjen tukihakemuksien määrästä. Keuruun kaupunki tiedottaa ja ohjeistaa hausta Pääsiäisen jälkeen viikolla 16. 

Lue tästä valtioneuvoston tiedote 8.4.2020 yksinyrittäjien koronatuesta

Tuen myöntää kunta yrittäjän hakemuksen perusteella. Keuruun kaupungin yhteyshenkilö on talousjohtaja Tero Mäkelä,Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. jolle hakemukset toimitetaan.

Lisätietoja hakuohjeista niiden saavuttua www.keuruu.fi.
Neuvontaa tukihakemuksen tekemiseen antaa Kehittämisyhtiö Keulink Oywww.keulink.fi.

Lisäksi yritysten käytettävissä ovat myös toiminnan arviointiin ja suunnitteluun ELY-keskusten yritysten kehittämispalvelut. Analyysi- ja Konsultointipalvelujen päivähinta on 30 euroa + alv. Lue lisää yritysten kehittämispalvelut.fi -sivustolta.

Työmarkkinatuki

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yrittäjien 724 euron työmarkkinatukea voidaan maksaa ajalta 16.3.–30.6.2020. Yrittäjän pitää ilmoittautua työnhakijaksi viimeistään 15. huhtikuuta, mikäli haluaa saada etuutta jo 16.3. lukien. Laki tulee voimaan mahdollisimman pian, todennäköisesti jo ennen pääsiäistä.

Lisätietoja:

Työ- ja elinkeinoministeriön sivuille, jossa tietoa rahoituksesta yrityksen koon mukaan

Työ- ja elinkeinoministeriön sivuille, jossa tietoa yritysten korona-avustuksista

KELA:n tuet yrittäjille koronapandemian aiheuttamassa erityistilanteessa

Yrittäjälle voidaan maksaa työmarkkinatukea, jos yrityksessä työskentely on päättynyt tai yrittäjätulo on koronapandemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa.

Yritystoimintaa ei tarvitse lakkauttaa, jotta voi saada työmarkkinatukea.

Työmarkkinatukea haetaan ilmoittautumalla ensin työttömäksi työnhakijaksi TE-palveluissa. Tämän jälkeen yrittäjä voi hakea työmarkkinatukea Kelasta.

Kela voi myöntää myös toimeentulotukea ilman yrityksen lopettamisvaadetta toistaiseksi vaikean taloustilanteen takia.
www.kela.fi

Tiedotetta tarkennetaan ja päivitetään tarvittaessa.

Keuruulla 6.4.2020

Hannu Mars
kaupunginjohtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 6430 655

Jaa artikkeli Facebookissa