Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Toiminta-ajatus

KEURUUN KANSALAISOPISTO on Keuruun kaupungin sekä Multian ja Petäjäveden kuntien ylläpitämä vapaan sivistystyön oppilaitos. Sen tehtävänä on edistää elinikäistä inhimillistä kasvua ja kulttuuria järjestämällä mahdollisuuksia monipuoliseen oppimiseen.


KANSALAISOPISTOSSA VOIVAT OPISKELLA KAIKKI peruskoulutuksesta ja asuinpaikasta riippumatta. Opisto on tarkoitettu ensisijassa 16 vuotta täyttäneille, mutta muodollista ala- tai yläikärajaa ei ole.  Opistossa on myös erillisiä alle 16-vuotiaiden opintoryhmiä. Keuruun kansalaisopisto voi myös järjestää tilauksesta yksilöllisesti suunniteltua ja toteutettua maksupalvelukoulutusta yrityksille ja yhteisöille.

Historiaa

Keuruun kansalaisopisto on perustettu vuonna 1963. Opetusministeriön lupa saatiin kesäkuussa 1963 ja opetus alkoi saman vuoden syksyllä. Aluksi opetusta järjestettiin ainoastaan Keuruun kirkonkylällä ja Haapamäellä. Toisena toimintavuotena piirejä käynnistyi myös Jukojärven ja Kalettoman kylillä. Multia liittyi mukaan syksystä 1965 alkaen ja Petäjävesi vuonna 1970. Opisto on siis toiminut kolmen kunnan yhteisenä jo yli 50 vuotta.

Alkuvaiheen vahvana johtokaksikkona toimi opiston ensimmäinen rehtori Mauno Terho ja johtokunnan puheenjohtaja Pentti Vehkanen. Molemmat jatkoivat näissä tehtävissä pitkään: Terho vuoteen 1986 ja Vehkanen vuoteen 1992 saakka. Yhtä pitkäaikaisia puheenjohtajia ei Vehkasen jälkeen ole johtokunnalla, nykyisellä opistolautakunnalla, enää ollut. Terhon jälkeen opiston toisena rehtorina toimi Markku Vuorela vuosina 1986-2005.  Nykyinen rehtori Pirjo Ikkala on aloittanut virassa 2005.

Multian ja Petäjäveden liityttyä opistoon tulivat mukaan kuntien yhdysmiehet, joita nykyisin kutsutaan osastonjohtajiksi. Osastonjohtajat ovat sivutoimisia ja osa-aikaisia yhdyshenkilöitä opiston ja oman kuntansa välillä. Multian osastonjohtajina ovat toimineet Veikko Knuutinen, Pauno Pienimäki ja Tuula Laaksonen, joka hoitaa tehtävää nykyisin. Petäjäveden osastonjohtajia ovat olleet Terttu Larmo, Sirkka Palola, Mirja Räty, Soili Jukola-Kytölehto, Minna Rönkkö, Minna Lönnqvist ja Kerttu Karppinen. Syksystä 2020 alkaen Petäjäveden osastonjohtajana on toiminut Tiia Savela.

Keuruun kansalaisopiston historiaa laajemmin löytyy opiston omalta historiikkisivustolta keuruunkansalaisopistonhistoriikki.fi