Aurinkolinnan päiväkoti
Koulutie 3 c, 42700 Keuruu, päiväkodin johtaja Jaana Valkonen, 040 078 5572
Aurinkolinnassa on yhdeksän (10) lapsiryhmää, hoitopaikkoja n.160 lapselle. Aurinkolinnaan muutettiin hiihtoloman tienoilla 2016, talo valmistui 2015 vuoden loppuun mennessä. Talo on kaksikerroksinen ja lapsiryhmiä täällä on molemmissa kerroksissa. Meillä on yhteiskäytössä mahtava jumppasali varusteineen ja myös verstas löytyy talosta. Lisäksi talo on varustettu varsin nykyaikaisella tekniikalla. Esimerkiksi kesällä saamme nauttia ilmastoinnin jäähdytystoiminnosta, joka lisää sekä lasten, että aikuisten viihtyisyyttä sisällä. Talomme leikkipiha on myös vallan monipuolinen. Meillä löytyy pihasta erilaisia kiipeilytelineitä liukumäkineen, pelialueita on kaksi. Pihan kulkuväylät ovat osittain asfaltoituja ja väyliä pitkin on mukavaa ajella erilaisilla pyörillä. Leikkimökkejä löytyy kaksi sekä keinuja useampia. Alapihalta löytyy myös puustoista aluetta ja talvella rinnettä pulkkamäkeä varten. Sijaintimme on hyvin keskeinen, meiltä ei ole pitkää matkaa minnekään. Koulut, uimahalli, urheilukentät jne. ovat kaikki kävelymatkan päässä. Lasten kanssa on mahdollista toteuttaa monenlaisia toimia sekä sisällä talossa, että ulkona. Lisäksi lapset tutustuvat myös toisten ryhmien lapsiin eli halutessaan lapsi löytää kaverin aina.
Talomme on suunniteltu päiväkodiksi ja meillä on toimivat ja kauniit tilat, joissa viihdymme. Nykyaikainen tekniikka rikastuttaa lasten oppimisen iloa kaikissa ryhmissä ja sekä ihana jumppasalimme, että monipuolinen pihamme houkuttaa lapsia liikkumaan. Vaikka olemme aivan Keuruun keskustassa, löytyy luonto kuitenkin kävelymatkan päästä.
Lasten kehityksen tueksi oman ryhmän henkilökunnan lisäksi talostamme löytyy varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka tarvittaessa auttaa ideoimaan apuja lasten kehityksen tukemiseksi.
Vuorohoito
Vuorohoidolla tarkoitetaan iltaisin ja öisin ja tai viikonloppuisin ja arki- ja juhlapyhinä annettavaa hoitoa varhaiskasvatuksessa. Vuorohoitoon on mahdollisuus vuorotyötä tekevien huoltajien lapsilla.
Keuruun varhaiskasvatuksessa tarjoamme ympärivuorokautista varhaiskasvatusta Aurinkolinnan päiväkodin Niittyvillat -ryhmässä huoltajien tarpeen mukaan. Vuorohoitoa voi varata arki- ja juhlapyhinä vain todelliseen tarpeeseen huoltajien työvuoroluettelon tai muun luotettavan selvityksen perusteella.
Vuorohoitoa tarjotaan 1–6-vuotiaille lapsille, erityistapauksissa myös ensimmäistä luokkaa käyville koululaisille kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan erillisellä päätöksellä. Vuorohoidon esiopetus toteutuu Keuruun kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelman mukaan.
Vuorohoitoa tarjotaan huoltajien työssäkäyntiä tai opiskelua varten. Arkena ennen klo 6.30, iltaisin klo 17 jälkeen sekä viikonloppuisin, öisin ja juhlapyhinä tarjottava varhaiskasvatus on vuorohoitoa. Toimintamme on tavoitteellista, suunnitelmallista, riippumatta lapsen hoitoajasta. Vuorohoidossa painotamme lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista ja yksilöllistä huomioimista ja aikuisen läsnäoloa äärivuoroissa sekä öissä ja viikonlopuissa. Kodinomaisuus, juhlapyhät ja lasten toiveet otetaan huomioon viikonlopuissa.
Niittyvillat-ryhmän vahvuuksia ovat joustavuus, idearikkaat työntekijät ja avoimuus. Vuorohoidossa huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää lapsen hyvinvoinnin tukemiseksi. Hoitoajat varataan ennakkoon Wilman kautta kolmeksi viikoksi kerrallaan. Muutoksissa painotamme lapsen etua.
Haapamäen päiväkoti
Pihlajavedentie 4 c, 42800 Haapamäki, vastaava Anu Salenius, 040 183 8050
Haapamäen päiväkoti toimii kauniissa ja perinteikkäässä, vuonna 1901 rakennetussa entisessä kansakoulurakennuksessa Haapamäen keskustassa. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Tiitiäiset 0–3-vuotiaille ja Menninkäiset 4–5-vuotiaille. Esiopetus järjestetään Haapamäen yhtenäiskoulun esiopetuksen tiloissa.
Pieni yksikkömme on kodikas ja viihtyisä. Meillä on kaksi tilavaa piha-aluetta monipuolisine leikki- ja liikuntavälineineen ja lisäksi käytämme säännöllisesti naapurirakennuksessa sijaitsevaa isoa liikuntasalia. Luisteluun ja hiihtoon on mahdollisuus päiväkodin viereisellä kentällä. Retkeilemme myös paljon hyödyntäen monipuolista lähiluontoa oppimisympäristönä.
Lapin päiväkoti
Ronkavuorentie 1, 42700 Keuruu, vastaava Jaana Blomqvist, 040 079 1535
Lapin päiväkoti koostuu kahdesta lapsiryhmästä. Nunnukat 1-3 -vuotiaat, 21 paikkaa, josta alle 3-vuotiaat laskevat paikkalukua. Siepakoiden 21-paikkaisessa ryhmässä touhuavat 3-5-vuotiaat sekä eskarit.
Lapin päiväkoti on mukana Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden OHOSKE/STEAM luonnossa -verkostossa ja päiväkotimme on varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa opiskelevien harjoittelupäiväkoti Keuruulla.