Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

KSSHP:n alueella koronatartunnat ovat kääntyneet hienoiseen laskuun – sairaalakuormitukseen on tullut lievä muutos

Keski-Suomen (KSSHP:n) alueellisessa tartuntatautien torjunnan johtoryhmässä (ns. Koronanyrkissä) todettiin tänään, että sairaanhoitopiirin alueella koronatartunnat ovat kääntyneet hienoiseen laskuun. Tällä hetkellä tartunnat leviävät ennen kaikkea perhepiirissä, työpaikoilta ja niitä on hankittu myös ulkomaanmatkoilta. Viime viikolla perhepiiristä tartunnan oli saanut yli 40 prosenttia, työpaikoilta tartunta tuli 9 prosentille ja 10 prosenttia kaikista tartunnan saaneista KSSHP:n alueella oli hankkinut sen ulkomaanmatkaltaan.

Vaikka tilanne on KSSHP:n alueella hiukan parantunut edellisviikosta, sairaalakuormitukseen on tullut muutos. Sairaalahoitoon on tullut yksittäisiä potilaita, jotka pääsääntöisesti ovat olleet nuoria aikuisia ja jotka eivät ole hankkineet rokotetta itselleen. KSSHP:n alueellinen tartuntatautien johtoryhmä haluaakin nyt vedota kaikkiin niihin ihmisiin, jotka eivät vielä ole saaneet rokotetta, rokotteen tärkeydestä. Rokotteen on kiistatta todettu olevan paras suoja vakavaa koronatautia vastaan. Eli tautia, joka johtaa sairaalahoitoon.

Kokouksessa päädyttiin pitämään alueen epidemiologinen tilannekuva samana. KSSHP:n katsottiin olevan edelleen kiihtymisvaiheessa, paitsi Jyväskylän kaupunki, joka jo aiemmin teki itsenäisen päätöksen siitä, että kaupunki on leviämisvaiheessa.

Kokouksessa keskusteltiin myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston viime viikon perjantaina (13.8.) Jyväskylän, Muuramen, Laukaan ja Äänekosken kuntien alueille määräämistä kokoontumisrajoituksista sekä turvaväleistä: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69915733

Kokouksessa vedottiin koko KSSHP:n väestöön, että turvavälien noudattaminen koko KSSHP:n alueella tartuntojen vähentämiseksi on hyvin merkityksellistä. Myös maskien käyttö, hyvä käsi- ja yskimishygienia on tärkeää. Myös testeihin kannattaa hakeutua pienimmistäkin oireista.

Lisätietoja: Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin pj. 040 5675415

 

Jaa artikkeli Facebookissa