Siirry sisältöön
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Päivitys 10.9.2021

Keuruun kaupungin koronanyrkki on kokoontunut perjantaina 10.9. ja todennut, että Keuruun alueen koronatilanne on rauhoittumassa ja terveysviranomaisten hallinnassa.  Mahdolliset jatkotartunnat on todettu jo altistuneilla henkilöillä.

 

Tiedote 9.9.

Keuruulla on viimeisen viikon aikana ollut aktiivinen koronatautirypäs Haapamäellä. Sairastuneet on määrätty eristykseen, lähialtistuneet ja sairastuneiden altistuneet perheenjäsenet ovat karanteenissa. Jäljitystyötä ja näytteenottoa tehdään tarpeen mukaan. Tartuntatautien torjunnan näkökulmasta tilanne on edelleen hallinnassa, ja tässä vaiheessa esimerkiksi koulun sulkemiselle ei ole tarvetta.

Korona on lapsille, nuorille ja muille ei-riskiryhmäläisille suurella varmuudella vaaraton ja myös riskiryhmäläisistä ne on rokotettu, jotka haluavat rokotteen. Tilannetta on arvioitu yhdessä Seututerveyskeskuksen tartuntatautilääkärien ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin kanssa.

Keuruun koronanyrkki kokoontuu aktiivisesti ja tiedottaa, mikäli tilanteeseen tulee muutoksia.

Muistetaan kaikki omalta osalta edelleen käyttää lähikontakteissa maskia, huolehtia käsihygieniasta ja turvaväleistä. Terveydenhuollossa on nyt rokotteita hyvin saatavilla. Joten nyt kannattaa rokote hakea, jos et ole sitä jo tehnyt.

Walk-in-rokotukset Keuruulla:

  • Pe 10.9. klo 12–15 Keuruun terveysasema, 2. krs, aikuisneuvola. Rokotetaan n. 20 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan rokote.
  • To 16.9. klo 14:30–17:30 Haapamäen koulu. Rokotetaan n. 50 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan rokote.
  • Pe 17.9. klo 8:30–11 Keuruun terveysasema, 2. krs, aikuisneuvola. Rokotetaan n. 40 ensimmäistä tulijaa, käytössä Modernan rokote.

Ilman ajanvarausta voi tulla ottamaan ensimmäisen rokotuksen tai tehosterokotteen, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään 8 viikkoa.

Vaikka sinulla olisi jo rokoteaika varattuna myöhemmälle ajankohdalle, voit halutessasi tulla näihin rokotuspäiviin ilman ajanvarausta. Aiemmin varaamasi aika perutaan rokotuksen yhteydessä.

Varauduthan odottamaan vuoroasi rauhassa ja tarvittaessa ulkona, jotta saamme säilytettyä turvavälit sisätiloissa.

Muistathan edelleen käyttää maskia.

Lisätietoja:

Jaa artikkeli Facebookissa