Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Terve Suomi on laaja väestötutkimus, joka tuottaa ajankohtaista tietoa Suomessa asuvien aikuisten terveydestä, hyvinvoinnista ja palveluista sekä niissä tapahtuneista muutoksista ja tulevasta kehityksestä. Tutkimukseen kuuluu kysely ja laaja terveystarkastus. Terveystarkastuksia järjestetään 50 paikkakunnalla. Tutkimusryhmämme on parhaillaan myös Keuruulla, kaupungintalolla.

Tutkimus alkoi kyselyllä viime syksynä, jolloin 66 000 aikuista kutsuttiin osallistumaan. Tutkimukseen kutsutaan 20 vuotta täyttäneitä Suomessa asuvia henkilöitä. Tutkittavat on valittu satunnaisesti Digi- ja väestötietoviraston tiedoista. Valittujen henkilöiden kautta muodostuu pienoiskuva Suomen väestöstä.

Tänä talvena ja keväänä tutkimuksessa järjestetään monipuolisia terveystarkastuksia ympäri Suomen. Terveystarkastuksiin kutsutaan 10 000 satunnaisesti valittua aikuista kyselykutsun saaneiden 66 000:n joukosta. Terveystarkastus on tutkittaville täysin ilmainen. Tutkittava saa itselleen ainutlaatuista ja kattavaa tietoa omasta terveydestään.

Kokonaisuudessaan tutkimus muodostaa uusien hyvinvointialueiden tilannekuvan. Osallistumalla voi vaikuttaa siihen, millaista hoitoa ja palveluita tulevaisuudessa tarjotaan. On tärkeää, että kaikki kutsun saaneet osallistuvat tutkimukseen.

Lisätietoja THL:n sivuilta.

 

Jaa artikkeli Facebookissa