Keuruun perusopetuksen kouluille on myönnetty Liikkuva koulu -hankerahoitus lukuvuodelle 2024-2025. Hankkeen koordinaattoriksi on palkattu elokuusta alkaen liikunnanohjaaja (AMK) Roosa Koskinen.
Liikkuva koulu -hankkeen tavoitteena on muun muassa liikunnallistaa oppilaiden koulupäiviä, järjestää perheliikuntaneuvontaa sekä tuottaa liikuttavia tapahtumia. Kehittämisavustukseen kuuluvat myös fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaukset 5.- ja 8.-luokkalaisille. Muun muassa etunojapunnerrusten ja viivajuoksun tuloksia kartoittavat mittaukset ovat osa valtakunnallista tutkimusta. Mittaukset toimivat apuna myös hankkeen suunnittelussa.
Liikkuva koulu -koordinaattori odottaa innolla yhteistyötä oppilaiden kanssa:
- Liikkumisen kuuluisi olla hauskaa, ja tahdonkin lähteä jakamaan lapsille ja perheille liikunnan iloa, Koskinen sanoo.
Liikkuva koulu -toiminnalla pyritään edistämään osallistujien oppimista, yhteisöllisyyttä, ryhmäytymistä, sosiaalisia suhteita, jaksamista ja hyvinvointia. Sen lisäksi hankkeen toiminnoilla halutaan tarjota jokaiselle mahdollisuus iloon, osallisuuteen sekä pystyvyyden tunteeseen.
Liikkuva koulu on osa Liikkuvat-kokonaisuutta, jota toteuttaa suurin osa Suomen kouluista. Kokonaisuus on valtakunnallinen liikunnan edistämisohjelma, jonka tavoitteena on edistää liikunnallista elämäntapaa jokaisessa ikäryhmässä. Avustuksella pyritään edistämään liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista perusopetuksessa, etenkin yläkoululaisten keskuudessa. Avustuksella tuetaan liikuntalain, liikuntapoliittisen selonteon sekä hallitusohjelman toimeenpanoa Keuruulla.
Lisätiedot
Roosa Koskinen
Liikkuva koulu -koordinaattori
roosa.koskinen(at)keuruu.fi
p. 040 487 8652