Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Keuruun kyläkoulut palkittiin 26.1. Jyväskylän Paviljongissa järjestetyssä urheilugaalassa aktiivisesta osallistumisesta Liikkuva koulu -ohjelmaan. Palkintoa olivat vastaanottamassa Einari Vuorelan koululta Nina Myllykangas, Pihlajaveden ala-asteelta Anu Vesterlin ja Pohjoislahden ala-asteelta Jane de Monte.

Liikkuva koulu -ohjelmaan osallistuminen on merkinnyt kouluilla liikunnallisempia koulupäiviä. Opettajat ovat osallistuneet täydennyskoulutukseen, oppilaat ovat toimineet välituntiliikuttajina ja kouluissa on myös järjestetty liikunta-aiheisia vanhempainiltoja yms. Ohjelman tavoitteena on, että jokainen peruskouluoppilas liikkuu tunnin päivässä. Ohjelman myötä yhteistyö urheiluseurojen, järjestöjen, koulujen ja kunnan hallintokuntien välillä on lisääntynyt. Liikkuva koulu -hanke on yksi hallituksen kärkihankkeista ja siihen osallistuu 70 % kouluista.

Jaa artikkeli Facebookissa