Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Keuruun Keskusurheilukentän yhteyteen rakennetaan ulkokuntosali Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -lahjoituksen avulla. Ulkokuntosali on yksi osa koko urheilukentän peruskunnostusta.

- Urheilukenttä sijaitsee keskeisellä paikalla Keuruulla ja ulkokuntosalilaitteet lisäävät kentän monipuolista käyttöä erilaisille kohderyhmille. Kentän monipuolinen käyttö on ollut tavoitteena, kun rakentamispäätöstä on tehty, joten lahjoitus tukee tavoitetta todella hyvin. Ulkokuntosalin laitteet soveltuvat hyvin kaiken kuntoisille liikkujille. Kenttä ja ulkokuntosali valmistuvat juhannukseen mennessä, taustoittaa Keuruun kaupungin vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola.

Ulkokuntosalin välineitä

Kuva on kuvituskuva, jossa saman tyyppisiä laitteita, kuin valmistuvassa kohteessa.

Keuruun kaupungin saama lahjoitus on osa Osuuskauppa Keskimaan toteuttamaa Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoitusta. Tänä vuonna lahjoituksen kokonaissumma on noin 137 000 €. Ilo auttaa -lahjoituksessa panostetaan tänä vuonna keskisuomalaisille avointen ja käyttäjille maksuttomien ulkoilupaikkojen kunnostamiseen tai perustamiseen ympäri Keski-Suomen. 

Osuuskauppa Keskimaan tiedote: Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksella laitetaan kuntoon keskisuomalaisia ulkoilu- ja luonnossa viihtymisen paikkoja

Jaa artikkeli Facebookissa