Tiedotteet ja uutiset

Poppi-kuntoportaat avattu Kurkilahden rannan rinteeseen

Poppi kuntoportaatKeuruun Osuuspankki täyttää tänä vuonna 110 v. Juhlallisuuksia miettiessään POP Pankki halusi muistaa keuruulaisia juhlavuonna mahdollisimman yleishyödyllisesti ja pitkäaikaisesti. Pankki otti yhteyttä liikuntatoimeen ja yhteinen kohde ja yhteistyö löytyi hyvin pian, sillä kuntoportaita on toivottu jo muutaman vuoden Keuruulle, ja ne olivat myös pankin väen mietteissä.

Kuntoportaiden paikkaa kartoitettiin hetki. Mäen riittävä jyrkkyys ja sopiva pituus olivat avainasemassa. Paikka löytyi keskustasta Kurkilahden rannalta, entisen hyppyrimäen alastulopaikan kohdalta. Portaat yhdistävät Kurkilahden rannassa kulkevan kävelytien ja Kurkilahdentien, joten ne toimivat myös kulkuväylänä, jossa aikaisemmin on ollut vain metsäpolku.

Kuntoportaiden rakennusmateriaalin lahjoitti Keuruun Osuuspankki ja liikuntatoimi suunnitteli ja rakensi portaat sekä kustansi valaistuksen. Portaat on rakennettu tukevasta kestopuusta, niin että ne kestävät myös isommankin ihmisen hyppelyä ja juoksua, joita porrastreeneissä tehdään.

Portaat helpottavat nyt kulkua metsäpolun tilalla. Erityisesti lähiympäristössä asuvat iäkkäätkin on huomioitu siten, että porrasaskelma ei ole kovin korkea ja portaissa on tukeva kaide. Valaistus antaa lisää käyttöaikaa ja turvallisuutta portaille.

Kunnossapidosta vastaa liikuntatoimi. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa.

Porrastreeni on tehokas monipuolinen erityisesti jalkalihasten kehittäjä. Porrastreenistä saa rakettitiedettäkin aikaan. Alkuun pääsee sillä, että kulkee portaita erilaisilla nopeuksilla ylösja alas, askelma kerrallaan, pidemmillä harppauksilla tai tasahypyillä.

Keuruun Poppi-portaissa on jo järjestetty ohjattuja harjoituksia eri tahojen toimesta. Opastusta tullaan varmasti järjestämään myös liikuntatoimen puolesta ainakin 5.- 11.11., jolloin on Porraspäivät kampanja-aika.

Portailla ei ole virallista osoitetta, mutta Kurkilahdentie 11 löytyy portaiden yläpää. Siihen voi tulla pyörällä tai kävellen. Parkkipaikka autolle löytyy sen sijaan Wegeliuksentie 7 eli Kurkisaaren parkkipaikalta. Sieltä matkaa portaiden alapäähän on n. 100 m Kurkilahden rantatietä pitkin kävellen.

POP Pankki Keuruun Osuuspankki toivoo, että lahjoitus tuo paljon ja pitkään iloa ja terveyttä keuruulaisille. Keuruun kaupungin liikuntatoimi kiittää lahjoituksesta, jolla toivotut portaat saatiin toteutettua.